|
Isonvihan aikaista paikallishallintoa ja velvollisuuksia
Kun suuri Pohjan sota oli Savon osalta kesällä 1714 päättynyt venäläisvaltaan, ryhtyivät uudet isännät pian järjestämään paikallishallintoa miehitetyllä alueella. Pitäjätasolla miehitysvaltaa edustivat nimismiehet, joista pääosa jäi venäläisten saavuttua hoitamaan virkatehtäviään. Siltavoudit olivat venäläisille merkittäviä paikallishallinnon pikkuvirkamiehiä, sillä teiden kunnossapito oli miehitysarmeijalle tärkeää. Kuopion siltavoudeilla riittikin venäläisvallan aikana työtä, sillä pitäjän läpi Pohjanmaalle kulkeva tie oli pidettävä hyvässä kunnossa joukkojen kuljetusta varten. Lisäksi kuopiolaiset oli määrätty rakentamaan uusi maantienpätkä, joka kulki Kuopion kirkolta Kasurilaan.
Savon pitäjät jaettiin venäläisen hallintojärjestelmän mukaan starostakuntiin, joiden esimiehinä toimivat starostat. He olivat talollisia, joista noin puolet olivat toimineet lautamiehinä ennen miehitystä. Iisalmen pitäjä oli jaettu kuuteen starostakuntaan ja Kuopio viiteen. Starostan vastuulla oli miehittäjän määräämien verojen kerääminen. Varsinaisen veronkannon suorittivat venäläiset sotilaat, joiden avuksi miehitysvalta oli käskenyt nimittää tensikoita, isäntiä jotka toimivat lähinnä sotilaiden oppaina. Kuopiossa toimi starostana mm. talollinen Antti Toivanen (VII:9) Kotasalmelta ja Iisalmella lautamies Hemminki Väisänen (VII:37) Väisälänmäeltä. Yksi Kuopion tensikoista oli entinen korpraali Antti Kemiläinen (VII:3).
Venäläiset järjestivät myös tuomioistuintoiminnan, vaikka miehityksen päätyttyä veivät tuomiokirjat mukanaan. Aluksi tuomarina toimi Savonlinnan komendantti, mutta vuodesta 1717 lähtien Pohjois-Savon tuomariksi nimitettiin Sortavalan entinen pormestari Benjamin Krook, joka istui kahdet käräjät vuodessa. Tuomareiden lisäksi kunkin miehityspiirin komissaari käsitteli pikkurikkeitä ja suuret jutut Savonlinnan komendantti päätti itse.
Verojen lisäksi venäläiset asettivat savolaisille talollisilta myös työvelvollisuuden. Kuuden tai seitsesemän talon oli yhdessä asetettava vaadittaessa mies ja tarvittaessa myös hevonen ns. ropottityöhön. Vuodesta 1716 lähtien ropottiin otettiin mies neljän talon ruodusta. Ropottimiehiä käytettiin erilaisissa rakennustöissä Etelä-Suomessa ja varsinkin Viipurissa. Ropottityö ei ollut orjatyötä, vaan venäläiset määräsivät ruodut maksamaan ropottimiehilleen palkkaa 1 tynnyrin ruista kuukaudessa. Tämä oli ruoduille vaikeaa nälkäaikana ja johti usein ulosottoon. Se kuten usea muu miehittäjän kanssa yhdessä suoritettu pakkotoimi antoi aiheen moniin oikeusjuttuihin isonvihan jälkeisten vuosien käräjillä. Vapautuksen koettaessa valitettiin käräjillä myös monenlaisesta omavaltaisuudesta, joiden kohteeksi rahvas oli omien virkamiestensä taholta joutunut. Aivan yleistä oli ollut laittoman veron eli aprakan kanto. Viljaa, lihaa, halkoja, herneitä jne. kiersivät pitäjissä kiristämässä monenlaiset virkamiehet papeista ja nimismiehistä alkaen. [Saloheimo 1990: 571576; Wirilander 1960: 4244. Savon tila isonvihan jälkeen ks. Wirilander 1960: 1533.]
Sivun alkuun
|
