|
Savolaiset sotatoimissa 1600-luvulla
Savossa kokemukset 1500-luvun sodista venäläisiä vastaan ja oman maakunnan puolustustahto loivat pohjaa kruunun väenotoille. Aiemmin miehiä oli saatu aseisiin nostoväkenä vaaran uhatessa. 1600-luvun väenotoissa ruodutettiin pitäjien talot tai miehet 1020 ryhmiin, joista jokaisesta valittiin yksi sotilas. Talosta ei mielellään luovutettu ainoaa poikaa tai isäntää ja niinpä varamiesten palkkaaminen ja erityisten kasvattipoikien, sotilaspoikien, pitäminen yleistyi. Suurvalta-asemaansa rakentava Ruotsi-Suomi tarvitsi sotilaitaan Euroopan taistelukentillä. Valtakunnan aktiivinen laajentuminen itään päättyi Stolbovan rauhaan 1617. Käkisalmen lääni liitettiin Ruotsiin ja paenneen karjalaisen ortodoksiväestön tilalle asutettiin savolaisia. Kolmekymmenvuotiseen sotaan lähti vuonna 1630 satoja sotamiehiä Savosta ja joukkoja täydennettiin maakunnasta tarpeen mukaan vuoteen 1648 asti. Kruunun pyrkimykset olivat pahasti ristiriidassa savolaisten puolustusajattelun kanssa. Pietari Brahe saikin Kuopion ja Iisalmen pitäjät vapautetuiksi väenotoista muutamaksi vuodeksi 1600-luvun puolivälissä ja järjesti alueen miesvoiman itärajan suojaksi. Muina aikoina väenottotilaisuuksien välttely ja sotilaaksi valittujen karkailu oli yleistä. Harvoja karkureita saatiin kiinni ja vielä harvempia rangaistiin. Eräissä tapauksissa myös papisto asettui talonpoikien puolelle ja jätti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kokonaan pois luetteloista.
Vuosina 16551660 Ruotsi kävi sotaa sekä Puolassa että Tanska-Norjaa vastaan. Sotaan yhtyi myös Venäjä, jonka joukot hyökkäsivät Itä-Suomeen kesällä 1656. Tässä nk. ruptuuri- eli välirikkosodassa vuosina 16561658 Itä-Suomen luterilaisten ja ortodoksiväestön välit kiristyivät. Venäläiset etenivät Inkerinmaan ja Karjalan kannaksen kautta Lieksaan ja Savonlinnaan asti. Lähes kaikki suomalaiset joukot olivat Puolassa eikä apuvoimia Ruotsista ollut luvassa, koska Tanskan suunta oli pidettävä turvattuna. Kuningas Kaarle X Kustaan viesti Puolasta oli lohduton: ”Koettakaa kestää”. Karjalassa värväystehtävissä ollut eversti Kristoffer Burmeister aseisti nopeasti vanhan nostoväkijärjestelmän avulla siviiliväestöä ja sai torjuttua venäläisten voimakkaimman hyökkäyksen. Savossa puolustuksen runkona oli kreivi Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan perustama sotaväki, johon kuului mm. Kuopiosta pitäjänluutnantin harjoittamaa talonpoikaismiliisiä. Ylimääräisillä väenotoilla saatiin Suomesta koottua puolustajia vuoden 1657 alussa, jolloin tosin venäläisten hyökkäysinto oli laantunut muuttuneiden poliittisten suhdanteiden takia. Rauhanneuvottelut aloitettiin keväällä 1657, mutta rauha solmittiin vasta vuoden 1658 lopussa. Savon sotaväkeä nähtiin jälleen muilla sotanäyttämöillä kaukana kotimaakunnastaan niin 1660- kuin 1670-luvuillakin ennen seuraavaa pitempää rauhanjaksoa.
Väenotot korvattiin 1600-luvun lopulla vakinaisella sotamiehenpidolla. Ruotujakolaitos toteutettiin maakunnittain parissa vuosikymmenessä. Jalkaväen varustivat 25 talon muodostamat ruodut. Ruotujakosopimus Savon ja Savonlinnan läänissä vahvistettiin jo vuonna 1681, mutta Savon jalkaväkirykmentin käytännön järjestelyt veivät aikansa. Vuonna 1695 rykmentti käsitti 875 ruotua Savosta ja 33 ruotua Viipurin läänistä. Kuopion ja Iisalmen seudulla ei pidetty ratsuväkeä, mutta maakunnan eteläisistä osista ratsutilat eli rusthollit varustivat ratsumiehiä Karjalan ratsuväkeen. [Kirjallisuutta: Lappalainen 1972, Saloheimo 1990 ja Villstrand 1992.]
Veli-Matti Pussinen
Sivun alkuun
|
