Takaisin

Väenotot Pohjois-Pohjanmaalla 1600-luvulla

 

Kotimaisen sotaväen rekrytointi perustui 1600-luvun alussa pääsääntöisesti oman maakunnan puolustamista palvelevaan asevelvollisuuteen eli nostoväkeen. 1620-luvulla Ruotsi taisteli Puolassa ja 1630 lähdettiin Saksaan kolmekymmenvuotiseen sotaan (1618–1648). Maatalousvaltaisen valtion voimavarat eivät riittäneet kalliiden palkka-armeijoiden yksinomaiseen käyttämiseen ja joukkoja oli jatkuvasti täydennettävä kotimaisilla sotilailla. Kotimaisten joukkojen hankinta oli hankalaa väestöltään pienessä maassa. Vuosina 1626–1630 koko valtakunnasta saatiin väenotoilla yli 50 000 miestä, joista Suomen osuus oli runsaat 15 000 sotilasta. Kruunu korvasi asteittain oman maakunnan puolustusvelvollisuuden väenotoilla, joihin kuitenkin oli saatava säätyjen ja maakunnan suostumus valtiopäivillä. Joukkoja alettiin lupausten vastaisesti käyttää myös mantereen taistelukentillä ja sijoittaa rauhan ajaksi Baltian varuskuntiin.

 

Yleensä saatiin yksi nihti eli jalkaväen sotilas ruoduttamalla 20 taloa yhteen ruotuun. Sota-aikoina tästä poikettiin niin, että 10 taloa tarjosi yhden sotilaan tai jopa niin, että 10 asekuntoista 15–40 vuotiasta miestä ruodutettiin ja yksi valittiin sotilaaksi. Kustaa II Aadolfin sotaväenottojärjestelyjen tuloksena annettiin vuonna 1619 säädös ”Sotaväen järjestys” (Krigsfolks-Ordning), joka velvoitti pitäjän papin laatimaan sotaväenottoa varten kutsuntalautakunnan käyttöön ruodutusluettelon yli 15-vuotiaista pitäjän miehistä.

 

Väenotossa luettelosta poistettiin aluksi kuolleet, tarttuvia tauteja sairastavat ja poissaolevat. Sitten vapautettiin tietyt ryhmät kuten lautamiehet ja ratsumiehet palkollisineen. Tämän jälkeen talot tai miehet jaettiin ruotuihin, joista lippukunnan päämies valitsi kelvollisimman nihdiksi ja lautakunta päätti oliko valinta oikea. Ellei valintaa hyväksytty, tuli ruodun osoittaa toinen mies tilalle. Valittu saattoi myös palkata sijaisen eli varamiehen, joiden kysyntä ja siten myös palkat nousivat väenottojen lisääntyessä. Sijaisjärjestelmän rinnalla yleistyi myös kasvatti- eli sotilaspojan pito talossa kaiken varalta.

 

Kemin laaja pitäjä kuului Pohjanmaan rykmentin alueeseen ja luovutti 40 jalkaväen sotilasta 1 200 sotilaan määrävahvuiseen joukko-osastoon. Talollisen tai talollisen pojan joutuminen sotilaaksi oli harvinaista tällä seudulla, jossa mm. lohenkalastuksella ja tervanpoltolla saaduilla tuloilla oli mahdollista palkata kallis sijaismies. Kruunu ei muutenkaan mielellään valinnut talon ainoaa miestä, jonka varassa talon veronmaksukyky pitkälti oli. Toisaalta jalkaväen sotilas saattoi olla arvokkaampi kuin muutaman vuoden pienet verotuotot ja näin verotusmielessä autioiden eli maksukyvyttömien talojen määrä kasvoi sota-aikoina. Erään arvion mukaan jokainen talo Pohjois-Pohjanmaalla joutui 1600-luvun aikana luovuttamaan 2–3 miestä, omia tai palkattuja, sotaväen käyttöön.

 

Väenotot korvattiin 1600-luvun lopulla vakinaisella sotamiehenpidolla. Ruotujakolaitos toteutettiin useimmissa maakunnissa parissa vuosikymmenessä ennen vuosisadan vaihdetta. Viimeisenä maakuntana järjestelmään liittyi Pohjanmaa vuonna 1733 pitkien neuvottelujen jälkeen. [Kirjallisuutta: Ahvenainen 1970, Villstrand 1992 ja Virrankoski 1973.]

 

   Veli-Matti Pussinen

Sivun alkuun