Takaisin

Juho Jaakonpoika rikoksen poluilla

Juho Jaakonpoika joutui nuorena miehenä ja vasta perheen perustettuaan tekemisiin paikkakunnalta kotoisin olevien rikollisten kanssa. Syksyllä 1821 laaditussa virkatodistuksessa todetaan, ettei hän tiettävästi ollut syyllistynyt mihinkään rikkomuksiin ennen vuotta 1821. Rikosvyyhdit, joihin hän sekaantui olivat niin monimutkaisia, ettei häntä ennen vuotta 1829 tuomittu mistään rikoksesta lopullisesti. Ensimmäisen ja ainoan varsinaisen rangaistuksensa hän kärsi mainittuna vuonna hevosvarkaudesta. Raskas raipparangaistus koitui hänen kohtalokseen, kun hän 19.9.1829 mestauslavalla jäi roikkumaan kaulakahleensa varaan ja tukehtui.
 Juho Jaakonpoika joutui ensimmäisen kerran tekemisiin viranomaisten kanssa 1821 Ketunbölessä (suom. Ketunpyöli) tapahtuneen murhan yhteydessä. 28.3.1821 hän löysi rengiltään saamansa vihjeen pohjalta Ketunpyölin metsästä hiilimiilunsa ja taukomajansa läheisyydestä lumihangesta kuolleen miehen ja ilmoitti asiasta nimismiehelle. Ruumiin löydettyään Juho Jaakonpoika oli hämmästyneenä huudahtanut "Laupias Jumala, täällä on ihminen". Miehellä oli musta tukka ja mustat kulmakarvat sekä pitkä parta ja hänen vaatetuksensa merkittiin muistiin tuntomerkkeinä. Vainajaa ei eri tiedusteluista ja kuulutuksista huolimatta kuitenkaan pystytty tunnistamaan. Piirilääkäri Åkerberg suoritti ruumiinavauksen ja saattoi todeta mm., että vainajan kalloon oli lyöty useita kertoja jollakin tylpällä esineellä ja kuolinsyynä oli tästä aiheutuneet aivoverenvuodot. Vainajan käsissä oli useita puukonviilloista aiheutuneita haavoja, joista oli valunut runsaasti verta lumelle. Nenä oli murtunut keskeltä ja oli kiinni kallossa ainoastaan ihon varassa.
 Tapahtuman selvittämiseksi kesäkäräjillä 1821 kuulusteltiin useita Ketunpyölin ja lähikylien asukkaita. Juho Jaakonpojan kannalta raskauttavaa oli se, että hänet kolme viikkoa ennen ruumin löytymistä oli nähty samalla majalla yhdessä kahden vanki- ja sotilaskarkurin, Christian Weckmanin ja Isak Lönngrenin, kanssa. Hän oli myös osallistunut karkureiden hallussa olleen varastetun takin kätkentään ja varoitellut omia renkejään paljastamasta karkureiden olinpaikkaa. Toinen rengeistä, Antti Juho Lindberg, oli kuullut karkureiden kertovan Juho Jaakonpojalle, että he odottivat erästä tuntemaansa venäläismiestä, joka oli tarkoitus ryöstää ja murhata. Juho Jaakonpojan osuus suunniteltuun murhaan jäi aluksi epäselväksi, koska hän itse kielsi kaiken. Toisaalta kävi ilmi, että hän oli toimittanut Weckmanille pistoolin lukon ja ruutia.
 Jutun toisessa oikeuskäsittelyssä heinäkuussa 1821 Juho Jaakonpoika oli muuttanut kantaansa ja vakuutti kertovansa kaiken asiaan liittyvän totuudenmukaisesti, koska hän ei enää pelännyt vangittujen karkureiden mahdollista kostoa. Hän kertoi noin kolme viikkoa ennen ruumiin löytymistä tavanneensa Weckmanin ja Lönngrenin torppari Juho Nybackan luona Perniön Suomenkylässä. Hän tunsi miehet ennestään ja nämä olivat pyytäneet päästä joksikin aikaa Juho Jaakonpojan hiilimiilun majaan asumaan. Juho Jaakonpoika kuljetti heidät sinne hevosellaan ja matkalla he kävivät Öhmanin torpasta ostamassa ruokaa. Maksuna Weckman käytti kultasormusta, joka ilmeisesti oli varastettu. Juho Jaakonpojan toinen renki, Fredrik Simonpoika oli ostanut karkureilta takin, jonka Juho myöhemmin otti Fredrikin vaatearkusta ja poltti, koska Fredrik oli alkanut epäillä takkia varastetuksi ja aikoi viedä sen nimismiehelle. Juho Jaakonpoika myönsi kuulleensa karkureilta venäläisestä sotilaskarkurista, joka oli tehnyt heille "väryt" eli vääryyttä ja jonka he aikoivat "vahvastin" piiskata, murhan ja ryöstön suunnittelusta hän ei ollut kuullut mitään. Ruotsinkieliseen tuomiokirjaan on merkitty nämä Juho Jaakonpojan käyttämät sanat suomeksi. Juho Jaakonpoika kielsi myös erään todistajan väitteet, joiden mukaan hän olisi myöhemmin sanonut mieluummin haudanneensa ruumin suohon mikäli ei muita olisi ollut paikalla löytöhetkellä.
 Weckman, Lönngren ja venäläinen olivat aiemmin palvelleet samassa rykmentissä ja karkureiden väitettiin kertoneen, että miehellä oli aina runsaasti käteistä rahaa mukanaan. Juho Jaakonpoika oli myös kuullut, että mainitut karkurit ja Gabriel Weckman, Christianin veli, olivat 26. maaliskuuta varhain aamulla tulleet Nybackan torppaan ja pyytäneet saippuaa pestäkseen kätensä. Torpparin vaimo Eeva Loviisa Erkintytär oli miesten puheista ymmärtänyt, että he edellisenä yönä olivat tehneet murhan. Juho Nybacka oli myöhään saman päivän iltana kuljettanut karkurit johonkin. Oikeudessa Juho Nybacka kielsi kaikki Juho Jaakonpojan väitteet yhteistyöstä karkureiden kanssa. Vaimo muisti antaneensa vettä ja saippuaa, mutta ei muuten osannut kertoa miksi miehet olivat sitä pyytäneet. Erään paikalla olleen todistajan mukaan yksi karkureista oli sanonut "edellisenä yönä pesseensä kätensä ihmisen jätöksissä".
 Christian Weckman kielsi ylipäänsä olleensa Perniössä maaliskuussa sinä vuonna, edellisenä talvena eli vuonna 1820 hän kylläkin oli ollut useita kertoja Juho Jaakonpojan vieraana ja saanut tältä useamman kerran kyydin Uskelaan. Weckman ja Lönngren oli elokuussa 1820 tuomittu irtolaisuudesta Viaporin linnoitukseen ja edelleen sotilaspalvelukseen, josta he olivat karanneet Lapinjärvellä ja väittivät sen jälkeen oleskelleensa Porin ympäristössä 1821 huhtikuuhun asti, jolloin olivat palanneet kotiseudulleen Perniöön.
 Koska jutussa oli runsaasti todistajia ja Lönngren ja Gabriel Weckman oli tuotava paikalle Viaporista, asian käsittely jatkui vielä syksyllä 1821. Tällä välin sekä Christian Weckman että Lönngren olivat karanneet vankikuljetuksistaan ja pääepäillyistä oli lokakuussa käräjillä ainoastaan Gabriel Weckman. Osittain tästä syystä, osittain eri todistajien ristiriitaisista todistuksista johtuen, ketään ei voitu tuomita itse murhasta vaan asia jäi odottamaan mahdollisten lisätietojen paljastumista. Vaikuttaa todennäköiseltä, että murha jäi selvittämättä. Isak Lönngren ja Gabriel Weckman saatiin myöhemmin kiinni ja tuomittiin vuonna 1829 lukuisista ryöstöistä ja muista rikoksista kuolemaan, mutta näissä yhteyksissä Ketunpyölin metsästä löytynyttä murhattua miestä ei mainita.
 Juho Jaakonpoika sen sijaan sai karkureiden avustamisesta ja murhan todennäköisistä salaamisyrityksistä tuomion, 40 paria raipaniskuja, kolme lyöntiä parilta, ja lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan ruuminavauskulut. Karkureiden majoittamiseen ja ruokkimiseen syyllistyneet torppari Nybacka vaimoineen ja torppari Öhmanin leski tuomittiin sakkoihin. Juho Jaakonpoika vangittiin ja passitettiin Turun linnaan odottamaan hovioikeuden vahvistusta tuomiolle. Hovioikeus kuitenkin kumosi tuomion hänen osaltaan toistaiseksi päätöksellään 18.12.1821 ja hänet päästettiin vapaaksi. Muiden sakkotuomiot jäivät voimaan.
 Juho Jaakonpoika näyttää olleen tekemisissä karkuteillä olleen Isak Lönngrenin kanssa ainakin vuosina 1826 ja 1827. Lönngren ja eräs Vilhelm Julin olivat päätekijät laajassa rikosvyyhdissä, jossa oli syytettyinä yhteensä 16 henkilöä useista ryöstöistä eri puolilla läntistä Suomea. Juho Jaakonpoika todettiin keväällä 1827 jälleen syylliseksi rikollisten majoittamiseen ja suojeluun Ketunpyölissä, mutta häntä ei tuomittu koska rikosten käsittely useissa kihlakunnanoikeuksissa eri tekopaikkakunnilla oli kesken. Julin ja Lönngren väittivät Juho Jaakonpojan osallistuneen heidän kanssaan eräisiin ryöstöihin mm. Tammelassa, Somerolla ja Kiikalassa, mutta näistä syytteistä hänet näytön puuttuessa vapautettiin. Lopulta vuonna 1829 Turun hovioikeus palautti kaikki Juho Jaakonpoikaa koskevat syytökset käsiteltäviksi Perniön ylimääräisillä käräjillä kesäkuussa häntä vastaan nostetun uuden syytteen johdosta.
 Kävi ilmi, että Juho Jaakonpoika oli yöllä 20.-21.9.1828 varastanut Perniön Ervelän kylän Heikkilän talon laitumelta vaaleanruskean hevosen, joka arvioitiin 35 hopearuplan arvoiseksi. Talon isäntä Gustav Högström löysi myöhemmin hevosen ilmeisesti kuulutusten avulla Huittisten Sammun kylästä Heikki Matinpoika Pitkäsen luota. Pitkänen oli vaihtanut hevosen itselleen Rauman markkinoilla 23.9. ja maksanut 10 talarin välirahan, mutta ei muutamaa kuukautta myöhemmin enää varmuudella voinut tunnistaa Juho Jaakonpoikaa hevosen myyjäksi. Viljatorppari Karl Laggren Ketunpyölistä ilmiantoi Juho Jaakonpojan ja kertoi nähneensä kyseisen hevosen hänen luonaan. Juho kielsi käyneensä Rauman markkinoilla ja kertoi harjoittavansa niin vilkasta hevoskauppaa, ettei saattanut muistaa mitä hevosia hänellä juuri varkauden tapahtumahetkellä oli ollut omistuksessaan. Asiaan kytkeytyi myös torpparin vaimo Eeva Loviisa Erkintytär Nybacka, joka oli saattanut olla mukana Rauman markkinoilla ja jota lisäksi syytettiin kahden espanjalaisen lampaan varastamisesta. Useista todistajista huolimatta mitään näyttöä Eeva Loviisan ja Juhon yhteistyöstä näissä asioissa ei saatu.
 Ennen tuomion langettamista todettiin erityisesti, että molemmat syytetyt olivat terveitä ja vahvarakenteisia. Eeva Loviisa Nybacka vapautettiin syytteistä eikä ketään siten tuomittu lammasvarkaudesta, mutta Juho Jaakonpojan tuomio oli kova. Hänelle määrättiin kaksinkertainen raipparangaistus varastetun hevosen arvon mukaan lisättynä 8 parilla iskuja. Tuomiokirjasta ei käy ilmi miten montaa iskua tämä olisi merkinnyt, mutta joka tapauksessa se olisi ylittänyt raskaimman ruumiillisen rangaistuksen rajan, jonka Juho Jaakonpoika sen sijaan sai kärsiä. Raipaniskuja tuomittiin 40 paria, kolme iskua parilta ja lisäksi hänen tuli ennen rangaistusta seisoa häpeäpaalussa kaksi tuntia. Lisäksi Juho Jaakonpoika määrättiin rangaistuksen kärsittyään ripittäytymään julkisesti yhtenä sunnuntaina Perniön kirkossa. Aiemmin todetusta rikollisten piilottelusta hänet tuomittiin 38 ruplan 40 kopeekan sakkoihin. Heikki Pitkäselle, joka oli palauttanut hevosen sen oikealle omistajalle, määrättiin hevosen arvon mukainen korvaus.
 Juho Jaakonpoika vangittiin ja siirrettiin Turun linnaan odottamaan rangaistuksen täytäntöönpanoa. Heinäkuussa 1829 hän valitti hovioikeudelle tuomion julistamisen muotoseikoista ja häntä kuulustelttin vielä uudelleen lääninkansliassa. Tämän jälkeen hän perui valituksensa ja tuomio jäi voimaan hovioikeuden päätöksellä 19.8.1829.
 Tuomio pantiin täytäntöön Perniössä 19.9.1829. Kirkonarkiston kuolleiden luetteloon tehtyjen merkintöjen mukaan Juho Jaakonpoika "päästi itsensä riippumaan kaulakahleen varaan, kuristui ja kuoli paikalla". Hänet haudattiin Ylikylän kirkkomaan laidalle odottamaan ruumiinavausta. Kruununvouti raportoi lokakuun alussa maaherralle kuolintapauksesta ja maaherra määräsi ruumiinavauksen suoritettavaksi. Lokakuun lopulla hän määräsi kihlakunnanoikeuden tekemään tutkimuksen asiassa. Tässä yhteydessä syntyneitä asiakirjoja ei ole säilynyt lääninkanslian arkistossa eikä asiaan ole diaarimerkintöjen mukaan enää mainittujen viranomaisten välisessä kirjeenvaihdossa palattu vuosina 1829-1830. On todennäköistä, että ketään ei asetettu vastuuseen tapahtuneesta onnettomuudesta. Kirkonkirjan muotoilu viittaa siihen, että Juho Jaakonpoika teki itsemurhan, mutta todennäköinen syy lienee ollut tajunnan menettäminen, jota rangaistuksen täytäntöönpanijat eivät ajoissa huomanneet.

Sivun alkuun