|
Lampuoti Abraham Juhonpoika Halikon Tojalan Keskitalosta mainitaan eräänä pääpukareista niissä levottomuuksissa, joita esiintyi Halikon Joensuun kartanon alustalaisten parissa vuosina 1771-1773. Kaikkiaan häädöt ja niitä seuranneet oikeudenkäynnit koskettivat yli 50 lampuotia perheineen. Abraham Juhonpojan lisäksi lampuotien johtajina olivat ainakin Simo Erkinpoika Majalasta, Jaakko Heikinpoika Yttelästä ja Juho Rekonpoika Kultolasta.
Halikon suuret säterit Joensuu ja Viurila olivat 1700-luvulla paikallisia esiteollisia suuryrityksiä, joiden pyrkimyksenä oli maataloutta harjoittamalla tuottaa mahdollisimman suuri ylijäämä, joka voitiin jalostaa paikan päällä tai myydä muualle. Kartanoiden omat laivat kuljettivat tuotteita Turkuun ja Tukholmaan asti. Suurimman osaa suurviljelmien työvoimasta muodostivat omistuksiin kuuluvien lampuotitilojen viljelijät (ruots. landbonde) ja kartanoiden maille perustettujen torppien haltijat. Lampuodit ja torpparit osallistuivat päivätöillään kartanon peltojen hoitoon ja viljelivät lisäksi oman tilansa tai torppansa pellot. Lampuotitilojen tuotosta osa meni kartanolle ja osa jäi eräänlaiseksi työpalkaksi. Lampuotitilan tyypillinen päivätyörasitus oli kaksi viikottaista päivätyötä, Joensuussa maanantaisin ja tiistaisin. Kesällä tehtiin peltotöitä ja ojankaivuuta, talvisin työ saatettiin suoritta halkometsässä tai kuljetuksissa. Joensuun kartano oli suuremman osan 1700-lukua omistajilleen puhdas sijoituskohde ja he asuivat Tukholmassa tai ainakin emämaan puolella. Tilahoidosta vastasi palkattu vouti, joka oli omistajien edustaja kaikissa tilanhoitoon liittyvissä asioissa.
Joensuun säterikartanon tilanhoitoa ryhdytiin tehostamaan 1770-luvun alussa, kun silloiset omistajat valtakunnankreivitär Catharina Ebba Horn ja hänen puolisonsa kreivi Ulrik Barck vuonna 1770 palkkasivat voudiksi Adolf Buschin. Busch oli hyvin perehtynyt suurtilan hoitoon ja oli maanomistajien etujen jyrkkä puolustaja. Vuonna 1771 Busch sai valtuudet ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin Joensuun tuoton lisäämiseksi. Busch antoi pian uudet päivätöitä koskevat määräykset, jotka merkitsivät rasitusten kasvattamista ja työvoiman käytön tehostamista. Lampuodit eivät hyväksyneet uusia ehtoja ja epäilivät Buschia omavaltaisuudesta, mikä oli luonnollista, koska sekä Joensuussa että muualla tunnettiin tapauksia, joissa vouti oli kasvattanut tulojaan ohi kartanon kirjanpidon. Lampuodit lähettivät kaksi nöyrään sävyyn laadittua kirjettä suoraan kreivi Barckille ja kertoivat miten voudin toimenpiteet tekivät olot sietämättömiksi ja anoivat omistajalta helpotuksia. Toisessa valituskirjelmässä oli neljäntoista ja toisessa kolmenkymmenen lampuodin puumerkit, jälkimmäisten joukossa yhtenä allekirjoittajista oli myös Abraham Juhonpoika (katso liite). Kreivi Barck suhtautui asiaan juuri päinvastoin kuin lampuodit olivat odottaneet. Hän ei alentunut kirjeenvaihtoon alustalaistensa kanssa, tosin vastaus oli pyydetty lähettämään Halikon kirkkoherralle, vaan lähetti 5.10.1771 tiukkasanaisen kirjeen suoraan Buschille: "Kun talonpoikani eivät lakkaa valittamasta tarpeellisista toimenpiteistä ja he taas, kuten kesällä, valittavat kaikkea ja kaikesta, ajattelematta lainkaan, että niillä etuuksilla, joita heillä on minulta, nimittäin että saavat asua minun tilojani, heidän myös täytyy täyttää ne velvollisuudet, jotka niitä seuraavat....Tiloiltani, jotka Jumala on minulle antanut, odotan hyötyä ja siunausta, enkä tiedä muuta vastausta talonpoikien valituksiin kuin irtisanoa heidät, jotta ne, jotka eivät luule voivansa suorittaa, mitä heidän tilojensa etuuksien mukaan pitää voida, saisivat hakea parempia paikkoja". Tämän käskyn nojalla Busch irtisanoi 56 lampuotia, näiden joukossa myös Abraham Juhonpojan, ennen tuomaanpäivää 1771. Busch oli kaikessa toiminut hänelle annetun avoimen valtakirjan mukaan, joka oli luettu julki kirkossa ja käräjillä.
Lisäksi Busch haastoi talonpojat ja valituskirjelmien laatijat, varakihlakunnakirjuri Federleyn ja notaari Stenbergiuksen vuoden 1772 talvikäräjille. Käräjillä Busch halusi päästä selvyyteen kirjelmien laatimistarkoituksesta, mutta nuhteli samalla lampuodit tottelemattomuudesta ja suoritusten laiminlyönneistä. Uppiniskaisia oli niin paljon, ettei hän voinut käyttää aatelistolle sallittua kotikuria vaan tarvitsi kihlakunnanoikeuden apua. Oikeus lykkäsi asian, mutta antoi myös lampuodeille mahdollisuuden haastaa Buschin käräjille, jolloin prosessi muodostui molemminpuoliseksi kantamiseksi ja vastaamiseksi.
Lampuodit esittivät runsaasti epäkohtia, mutta suurimpana olivat muutokset päivätyörasituksessa. Päivätöiden määrää oli lisätty ja suuri osa niistä keskitetty touko- ja syyskuun väliseen aikaan, jolloin heidän piti hoitaa myös omat peltonsa. Työpäivän pituus määräytyi valoisan ajan mukaan ja oli siis kesäaikaan pisimmillään. Ojankaivuuvelvollisuuden lisääminen ja se, että kaikilta vaadittiin yhtä suurta panosta tilan koosta riippumatta herättivät myös laajaa tyytymättömyyttä. Lampuodit eivät myöskään hyväksyneet Buschin kotikuritusoikeutta. Tilanne oli varsin tulehtunut vaikka varsinaista avointa levottomuutta ei esiintynyt. Eräitä välikohtauksia kuitenkin tuli ilmi käräjäkäsittelyn yhteydessä. Busch oli mm. antanut eräälle lampuodille korvapuusteja ja alkanut vetää häntä tukasta sisälle piiskattavaksi. Pari muuta lampuotia oli tullut apuun ja erottaneet Buschin ja lampuodin. Busch oli juossut heidän perässään rakuunasapeli kädessään ja potkaissut kumoon muutaman tielleen osuneen miehen.
Ensimmäistä käräjäkäsittelyä seurasi molempien osapuolten vetoomukset maaherralle ja hovioikeudelle. Asia kuitenkin palautettiin kihlakunnanoikeuden päätettäväksi ja Buschin toimia pidettiin pääosiltaan hyväksyttävinä ja laillisina. Lampuodit vaativat seuraavilla käräjillä päivätyövelvoitteiden selvitystä julkisesti viranomaisten läsnäollessa, jolloin he olisivat voineet saada ne julistetuiksi laittomiksi. Lampuotien asianajajana toimi turkulainen Olof Montán, joka edusti myssypuolueen tuolloin aateliskielteistä mielipidettä. Montánin veli toimi samoihin aikoihin kapinoivien Elimäen talonpoikien asianajajana Tukholmassa. Kreivi Barck teki sovintoesityksen "kansan luonteen tuntevan" sotatuomari Loffmanin välityksellä, mutta lampuotien asianajaja kieltäytyi sovusta, jonka mukaan kukin lampuoti olisi tullut kartanoon Turun syysmarkkinoiden jälkeen, kukin vuorollaan, ja kahden kesken Buschin kanssa laatinut uuden sopimuksen omalle tilalleen. Lampuodit pitivät painostuksen ja yhteisen rintaman murtumisen vaaraa liian suurena.
Kihlakunnanoikeus päätti kuitenkin, että päivätyöselvitykset oli tehtävä Joensuussa, ja Busch antoi kuuluttaa kirkossa, että lampuotien tuli saapua kartanoon 11.1.1773. Paikalle tuli ainoastaan kaksi lampuotien lähettämää lautamiestä, jotka toivat viestin, etteivät lampuodit voineet saapua, koska heille käräjillä määrätty edustaja, kasööri Sander ei voinut osallistua, minkä Buschkin oli tiennyt päivää määrätessään. Busch toimitti selvityksen yksinään ja laati rästiluettelon. Helmikuussa 1773 hän sai maaherralta luvan maksamattomien saatavien ulosottoon nimismiehen avulla. Ulosottojen yhteydessä tapahtui lieviä väkivallantekoja puolin ja toisin. Maaliskuussa 1773 koitti vuonna 1771 irtisanottujen 56 lampuodin lähtöpäivä, mutta kukaan ei määräpäivänä lähtenyt tilaltaan. Halikkolaisia on saattanut rohkaista samoihin aikoihin tapahtunut Elimäen talonpoikien kapina.
30 lampuotia, mm. Abraham Juhonpoika Tojalasta, haastoivat Buschin jälleen käräjille maaliskuussa 1773 ja syyttivät häntä tekaistujen rästien ulosottamisesta. He eivät toisin sanoen vieläkään hyväksyneet niitä uusia rasitteita, joiden johdosta rästit olivat syntyneet. Asian käsittely lykättiin välikäräjille 29.3.1773, joilla syytettiin 56 irtisanottua talonpoikaa siitä, että he eivät olleet lähteneet tiloiltaan. Talonpojilta vietiin oikeuden välipäätöksellä mahdollisuus ulosottoja koskevan kanteen ajamiseen ja jatkossa käräjillä käsiteltiin ainoastaan irtisanomisasiaa. Lampuodit olivat kokeneet ensimmäisen vakavan takaiskun ja heidän rivinsä alkoivat rakoilla. Osa väitti edelleen, ettei heitä ollut laillisesti irtisanottu, mutta useat olivat valmiit sovintoon. Oikeuden päätös oli, että 51 lampuodin tuli heti muuttaa tiloiltaan ja maksaa oikeudenkäyntikuluja valtakunnankreivitär Hornille. Jotkut valittivat asiasta vielä laamanninoikeuteen, mutta alemman oikeusasteen tuomio pysyi voimassa ja viimeistään keskuussa 1773 irtisanottujen oli lähdettävä tiloiltaan. Abraham Juhonpoika lienee pian tämän tuomion jälkeen muuttanut pois Tojalasta.
Suurin osa lampuodeista, kaiken kaikkiaan 52, taipui vuoden 1773 kuluessa uusiin ehtoihin ja allekirjoitti uudet sopimukset. Loppujen lopuksi vain seitsemän Joensuun halikkolaista ja uskelalaista lampuotia tai rälssitalonpoikaa muutti tiloiltaan. Yhtenä syynä rintaman murtumiseen voidaan nähdä Elimäen kapinan kukistaminen toukokuussa samana vuonna. Prosessin kuluessa Loffman oli ilmoittanut ettei omistajien ja Buschin perimmäinen tarkoitus ollut ajaa lampuoteja pois tiloiltaan vaan saada heidät taipumaan uusiin sopimuksiin. Tämä tavoite saavutettiin muutamaa poikkeusta, kuten Abraham Juhonpoikaa, lukuun ottamatta. Yksittäisten lampuotien neuvotteluja Buschin kanssa ei asiakirjalähteiden avulla voi tutkia, mutta voi aavistaa, että uuden sopimuksen allekirjoittamiseen liittyi nöyryytystä. Busch nimittäin vaati sen lisäksi kaikilta lampuodeilta nöyrän katumuskirjeen kirjoittamista. Kirje alkoi seuraavasti: "Vihdoinkin olemme me tulleet ymmärtämään ja tunnustamme, täydellisimmässä katumuksessa, tekemämme virheen". Oikeuksiinsa luottaneille lampuodeille kirjeen allekirjoittaminen ja vaatimuksistaan luopuminen lienee ollut raskasta ja saattaa olla syynä siihen, että Abraham Juhonpoika päätti totella häätöä ja muuttaa pois. On myös mahdollista, ettei talonpoikien johtohahmoihin kuulunutta miestä mielellään otettu edes uuden sopimuksen piiriin. Vuonna 1774 Joensuun lampuodeista jo eräässä yhteydessä sanottiin, että he olivat osoittaneet "erinomaista siivoutta ja hyväntahtoisuutta".
Sivun alkuu
|
