Henkilötietoja
Rovaniemen Muurolan Raution kruununtilallinen vuosina 1677-1701. Pekka Rautio ilmoitti Kemin talvikäräjillä 1681 haluavansa ottaa viljelykseen kolme autiotilaa Muurolasta, nimittäin Rompasaaren 1/3 manttaalin, Myllärin ½ manttaalin ja Hannin ¼ manttaalin tilat. Lautamiehet ja käräjärahvas vastustivat Raution anomusta. Lautamiehet totesivat, että pian pitäjässä järjestettäisiin väenotto ja näin Rautio ilman muuta vapautuisi nihdiksi joutumiselta, mikä toimisi huonona esimerkkinä siitä, kuinka voi välttyä sotaväeltä. Lisäksi huomautettiin, että Rautiolla oli jo hyvä tila, jota hän oli 20 vuotta viljellyt. Oikeus päätti olla suosittelematta maaherralle, että Muurolan autiotilat annettaisiin Raution viljeltäväksi. Tämän jälkeen Pekka Rautio ilmoitti, että hänen oli jätettävä pieni 1/3 manttaalin tilansa autioksi, ellei hän saanut sen avuksi lisämaata. Hän pyysi, että saman kylän Hamulan ¼ manttaalin autiotila liitettäisiin hänen tilaansa, sillä Rautio oli ainoa tila, jossa pitäjän pohjoisosiin matkustavat voivat yöpyä. Lautakunta todisti Pekka Raution sanat oikeiksi, ja oikeus päätti suosittaa maaherralle Hamulan liittämistä Raution tilaan. Samoilla käräjillä Kreeta Hannuntytär vaati lankoaan Pekka Rautiota palauttamaan hänelle ne tavarat, jotka hän myötäjäisinä oli tuonut Raution taloon. Kreeta selosti, että kun hän 19 vuotta sitten oli avioitunut Pekan veljen Paavon kanssa, hän oli tuonut mukanaan kaksi lehmää, seitsemän lammasta, kaksi porsasta, neljä sirppiä ja kolme viikatetta. Paavo oli kuusi vuotta sitten otettu sotamieheksi ja kaksi vuotta sitten kuollut palveluksessa. Pekka Raitio myönsi Kreetan myötäjäiset oikeaksi ja halusi antaa Kreetalle lehmän sekä raskikankaisen hameen ja naisten päähineen. Kreeta myöntyi tähän ja oikeus vahvisti sopimuksen. [KA Kemin käräjät 17.2.1681: 128, 136-137, 533.] Pekka Rautio valitti talvikäräjillä 1691, että Kemijärven Juujärven Lauri Laurinpoika ei päästänyt häntä hänen kala-apajilleen Kalliojärvessä, Vähäsuorsan Raidassa ja Polojärvellä ja oli estänyt häntä jopa kokemasta nuottiaan. Lauria edusti oikeuden edessä hänen lankonsa, mutta oikeus päätti, että Laurin itsensä oli tultava vastaamaan asiassa seuraaville käräjille. Oikeus kielsi Lauria sillä välin 40 hopeamarkan uhkasakon uhalla estämästä Pekka Raution pääsyä tämän vanhoille nautintapaikoille. Saman vuoden kesäkäräjillä Lauri Laurinpoika valitti Pekka Rautiosta, ettei tämä antanut hänen kalastaa Kalliojärvessä. Koska Lauri uhkasakon alaisena oli rikkonut oikeuden kieltoa kalastaa Kalliojärvessä, tuomittiin hänelle 40 hopeamarkan sakko ja hänen pyyntivälineensä määrättiin takavarikoitavaksi. [KA Kemin käräjät 20.2.1691: 160-161; 15.7.1691: 46.] Pekka Raution poika Antti oli haastanut isänsä vuoden 1698 kesäkäräjillä vastaamaan Antin edesmenneen äidin Riitta Hannuntyttären perinnön jakamisesta. Pekka ei saapunut käsittelypäivänä oikeuden eteen, minkä vuoksi oikeus tuomitsi hänet 1 hopeataalarin sakkoon ja siirsi käsittelyn samojen käräjien myöhempään istuntopäivään. Pekka Rautio ei saapunut käräjille lainkaan. Oikeus määräsi siitä huolimatta perinnönjaon suoritettavaksi Riitta Hannuntyttären jälkeen. Nimismies Samuel Paldanius ilmiantoi Pekka Raution ja tämän vaimon Kaisa Antintyttären kesäkäräjillä 1702 sunnuntaityön tekemisestä. Kappalainen Alexander Franck oli ilmoittanut nimismiehelle, että edellisenä Kolminaisuuden päivänä Rautio oli vaimonsa kanssa rakentanut aitaa. Raution puolesta todistivat kyytirättäri Kaapo Vilmi ja talollinen Risto Ristonpoika, jotka kertoivat, että mainittuna päivänä Kaisa oli mennyt vain katsomaan peltoa, jonka suuri tulva oli kaatanut ja vasta seuraavana päivänä Pekka ja Kaisa olivat korjanneet aidan. Oikeus vapautti Pekan ja Kaisan syytteestä. [KA Kemin käräjät 11.7.1698: 585, 599-600; 3.7.1702: 515-516.] Oululainen kauppias Johan Bonelius vaati talvikäräjillä 1703 Pekka Rautiota maksamaan velkansa. Boneliuksen laskelman mukaan Rautio oli usean vuoden aikana velkaantunut hänelle yhteensä 27 kuparitaalaria. Oikeus määräsi Raution maksamaan velan. Talvikäräjillä 1724 porvari Mårten Fellinius Oulusta peri Pekka Rautiolta 16 kuparitaalarin velkaa. Rautio ilmoitti oikeudessa, ettei hän tiennyt velasta yhtään mitään, vaan arveli, että hänen edelleenkin elossa oleva isänsä Antti Rautio (IX:245) oli sen tehnyt. Oikeus päätti lykätä asian käsittelemistä, kunnes Antti Rautio saapuisi käräjille. Asia ei kuitenkaan enää tullut esille Kemin käräjillä. [KA Kemin käräjät 11.3.1703: 342; 10.3.1724: 1026.]