Henkilötietoja
Rovaniemen Rovaniemenkylän Törmäsen kruununtilallinen. Sotamies Juho Törngren vaati Kemin talvikäräjillä 1723 Antti Törmäseltä maksamatonta ruotusotamiehen palkkaansa. Törmänen väitti, että hän oli jo maksanut Törngrenin palkan. Oikeuden edessä he pääsivät sopimukseen, jonka mukaan Törmänen antaisi Törngrenille lehmän, mihin tämä tyytyisi. Seuraavan vuoden kesäkäräjillä Mikko Poikila vaati Antti Törmäseltä ja Matti Hokalta korvausta veneestä, jonka nämä olivat häneltä lainanneet ja hävittäneet. Poikila kertoi oikeudelle, että hän oli edellisenä keväänä antanut Törmäsen ja Hokan käyttöön kolmilaitaveneensä, jolla nämä olivat keväällä soutaneet Rovaniemen ruotusotamiehiä Kemiin. Palattuaan takaisin Törmänen ja Hokka olivat tuoneet hänelle vanhan ja kelvottoman veneen, jota ei voinut käyttää saarissa tapahtuvaan heinänkorjuuseen. Törmänen ja Hokka eivät olleet saapuneet käräjille vastaamaan Poikilan kanteeseen, minkä vuoksi oikeus tuomitsi heidät molemmat 1 hopeataalarin sakkoon. Lisäksi oikeus määräsi heidät maksamaan 32 kuparitaalarin korvauksen Poikilalle. [KA Kemin käräjät 19.3.1723: 1530-1531; 22.6.1724: 1083-1086.] Antti Törmänen valitti talvikäräjillä 1737, että kauppias Jakob Tuderus oli edellisenä vuonna merkinnyt tileihinsä hänelle 40 kuparitaalaria 20 äyriä liikaa velkaa. Hän ei ollut saanut tämän summan arvosta tavaraa Tuderukselta. Kauppias sanoi pitäneensä tilit tavallisen kauppiastavan mukaan, eikä niissä ollut huomauttamista. Törmänen oli kauppiaan mukaan itse kesällä 1735 tehnyt puumerkkinsä hänen tilikirjaansa oman velkansa alle kauppias Anders Nylanderin läsnäollessa. Törmänen kiisti sitä puumerkkiä tehneensä. Oikeus määräsi Törmäsen maksamaan Tuderukselle velkansa sekä 2 hopeataalaria oikeudenkäyntikuluja. Talollinen Juho Maunu pyysi kesäkäräjillä 1739 merkitsemään oikeuden pöytäkirjaan sopimuksen, jonka hän oli tehnut 9.1.1736 Antti Törmäsen kanssa. He olivat sopineet Perunkijärven syyskalastuksesta niin, että Maunu sai kolmanneksen Törmäsen kalastusoikeudesta. Maunu kertoi lisäksi, että hän oli maksanut Törmäselle 50 kuparitaalaria, mutta ei kalastuksesta, vaan siitä työstä, jonka Törmänen oli tehnyt kala-aittaa ja pirttiä rakennettaessa. [KA Kemin käräjät 3.1.1737: 56-57; 25.6.1739: 801v-802.] Kesäkäräjille 1740 oli Antti Törmäsen pyynnöstä haastettu Tuomas ja Heikki Viiri vastaamaan varkaudesta. Törmänen syytti veljeksiä siitä, että yli neljä vuotta sitten nämä olivat varastaneet hänen kala-aitastaan 8 kappaa ruisjauhoja, kuusi suurta ruisleipää, kaksi haukiverkkoa ja yhdeksän haukikoukkua. Ainoastaan Tuomas Viiri oli saapunut oikeuden eteen, minkä vuoksi oikeus tuomitsi Heikki Viirin 2 hopeataalarin sakkoon. Asian käsitteltyä päätettiin jatkaa seuraavilla käräjillä, jonne kumpikin veljeksistä velvoitettiin saapumaan 10 hopeataalarin uhkasakon uhalla. Talvikäräjillä 1741 molemmat Viirin veljekset saapuivat vastaamaan Törmäsen syytteeseen. He kielsivät sen kokonaan, mutta myönsivät keväällä 1736 ollessaan suksilla porojen perässä 20 peninkulman päässä kotoa ottaneensa eräästä metsäaitasta eväiden loputtua nälkäänsä 3 kappaa jauhoja ja puulekkerin. Myöhemmin kävi ilmi, että aitta kuului Hannu Pallarille (VII:57), jolle he olivat ottamansa tavarat korvanneet. Asian käsittelyä jatkettiin jälleen saman vuoden kesäkäräjillä, jolloin Hannu Pallari myönsi saaneensa muutamia vuosia aikaisemmin Viirin veljeksiltä maksun näiden ottamista leivistä. Antti Törmänen ilmoitti nyt sopineensa nostamansa kanteen Tuomas ja Heikki Viirin kanssa, jotka kertoivat oikeuden edessä, että ollessaan vaikeuksissa kaukana kotoa he olivat ottaneet tavaraa myös Törmäsen aitasta, mutta yksinkertaisuuttaan jättäneet ilmoittamatta siitä heti Törmäselle. He lupasivat maksaa Törmäselle korvauksena 21 kuparitaalaria. Nimismies ja oikeus eivät katsoneet tekoa varkaudeksi, varsinkin kun vastaajat eivät sitä kieltäneet, ja heidät vapautettiin syytteestä. [KA Kemin käräjät 21.6.1740: 786v-787; 7.1.1741: 124v-125; 25.6.1741: 876-876v.] Antti Törmänen valitti kesäkäräjillä 1742 Ylipaakkolan Kalle Mölön kanssa, että renki Risto Mahila oli keväällä tehnyt laittoman padon Taivalkosken kalastuskunnan lappopaikan eteen. Risto Mahila vastasi olleensa Suhosen tilalla uusi eikä siten tienneensä kalastuspaikkoja tarkkaan. Korkeimman tulvan aikaan isäntä oli käskenyt hänen tehdä suvantoon padon, joka hänen käsityksensä mukaan ei voinut mitenkään vahingoittaa toisten kalastusta. Samassa paikassa oli vanhastaankin ollut pato käytössä. Lautamies Olli Vitsaniemi, jolla itsellään oli osuus Taivalkosken kalastuskunnassa, oli tarkastanut padon ja kertoi, ettei se ollut voinut haitata kalastuskuntaa, koska se sijaitsi 100 kyynärää lappopaikan alapuolella. Talollinen Juho Suhonen kertoi, että kun suuri osa kalastuskuntaa oli kokoontunut hänen patonsa luo, hän oli sanonut ottavansa verkkonsa pois, mutta nämä olivat antaneet asian olla sillä kertaa. Seuraavana päivänä kalastuskuntalaiset olivat kuitenkin nostaneet hänen verkkonsa pois. Oikeus määräsi kaksi lautamiestä suorittamaan katselmuksen kiistanalaisella padolla. [KA Kemin käräjät 23.6.1742: 12-14.] Talvikäräjillä 1742 lautamies Juho Paavalniemi kertoi, että edellisenä vuonna Antti Törmänen oli vienyt hänen pojaltaan 15 markkaa suolalohta, vaikka saalis kuului Paavalniemen saamaan kalastusoikeuteen Muurolan ja Ylkylän padoilla. Everstiluutnantti von Knorring oli luovuttanut Hietalan puustellin lohenkalastusoikeuden entiselle sotamiehelle Risto Nackströmille, jolta Paavalniemi oli vuokrannut kalastusoikeuden Muurolan ja Ylkylän padoilla. Antti Törmänen ei saapunut käräjille vastaamaan, mistä oikeus tuomitsi hänet 2 hopeataalarin sakkoon sekä 20 hopeataalarin sakkon omankädenoikeudesta. Törmänen oli tyytymätön tuomioonsa ja vaati asian uutta käsittelyä. Kesäkäräjillä 1742 Törmänen kertoi, ettei hän ollut voinut saapua edellisille käräjille vastaamaan Paavalniemen kanteeseen, koska häntä vaivasi pitkäaikainen sairaus, roikkuvan tyrä. Lautamiehetkin todistivat tästä sairaudesta olevan Törmäselle suurta haittaa. Törmänen selosti, että Nackström oli aiheuttanut suurta ärtymystä ja epäselvyyttä, koska tämä vuokrasi edelleen saamaansa Hietalan kalastusoikeutta. Törmänen oli vienyt Paavalniemen pojan suolakalat, koska hän ei ollut tiennyt tällä olevan kalastusoikeutta Muurolan ja Ylkylän padoilla. Oikeus päätti kumota Törmäsen edellisillä käräjillä saamat sakot poissaolosta ja omankädenoikeudesta ja määräsi tämän maksamaan Paavalniemelle 15 markkaa suolalohta sekä 9 kuparitaalaria oikeudenkäyntikuluja. Epäselvät kalastusoikeudet Muurolan ja Ylkylän padoilla näyttävät jatkuneen, sillä Paavalniemi syytti Törmästä poikansa 15 markan suolakalamäärän viemisestä jälleen talvikäräjillä 1746. Törmänen ei ollut tälläkään kertaa paikalla vastaamassa syytteeseen ja hänet tuomittiin 2 hopeataalarin sakkoon oikeudesta poisjäämisestä ja 20 hopeataalarin sakkoon omankädenoikeudesta. Lisäksi oikeus määräsi hänet korvaamaan lohet Paavalniemelle heti joko luonnossa tai rahalla 4 kuparitaalaria 16 äyriä per suolakalamarkka. [KA Kemin käräjät 23.6.1742: 25-27; 7.1.1746: 36-38.] Heikki Nikkilä, joka viljeli Nikkilän 7/12 manttaalin kruununtilaa Ounasjoella, kertoi talvikäräjillä 1746, että hänen edesmennyt isänisänsä Pekka Nikkilä oli kauan sitten siirtänyt Nikkilän tilan ½ peninkulmaa jokivartta ylöspäin paremmalle paikalle. Samassa yhteydessä hänen isänsä oli vaihtanut Antti Törmäsen kanssa ½ tynnyrinalan pellon 3 kuormanalan Linnankivennenä-nimiseen niittyyn. Törmänen oli kuitenkin pitänyt pellon ja korjannut myös niityltä heinät. Nikkilä halusi nyt pellon takaisin, koska Törmänen ei ollut pitänyt sopimusta. Lisäksi kruununtiloja koskevissa asetuksissa kiellettiin tilojen verotusarvon alentaminen. Nimismies Bogman kertoi, että Törmänen oli estynyt saapumasta oikeuden eteen jo aiemmin määrätyn hollikyydin ajamisen vuoksi. Koska kruununtilojen maiden omistusriidat kuuluvat Oikeudenkäyntikaaren mukaan maaherran ratkaistavaksi, oikeus määräsi Nikkilän valittamaan asiassaan lääninhallitukseen. [KA Kemin käräjät 10.1.1746: 61-64.]