Henkilötietoja
Torppari Rovaniemen Muurolassa. Tuomas Kotila löysi vaimon Jänkälän talosta. Sinne oli aikoinaan tullut isännäksi Ounasjokivarresta Erkki Tarkiainen, [Erkki Juhonpoika Jänkälä, ent. Tarkiainen (s. 3.3.1836 Rovaniemi, Ounasjoki, Tarkiainen) oli Juho Erkinpoika Tarkiaisen poika ja Stiina Matilda Tarkiaisen veli. Erkki Jänkälä avioitui vuonna 1870 nimismies Johan Kristian Kockin tyttären Maria Eleonoran kanssa. Kockin omistama Jänkälä oli lestadiolaisuuden varhaisimpia tukipaikkoja Rovaniemellä. Erkki Jänkälä oli yksi ensimmäisistä Rovaniemen lestadiolaisista saarnamiehistä 1870-luvulla. Lestadiolaisuuden varhaisvaiheista Rovaniemellä ks. Enbuske & al. 1997: 81-83.] jonka luo Stiina Tarkiainen tuli piiaksi. Tuomas ja Stiina vihittiin helmikuussa 1883 ja ensimmäinen lapsi syntyi saman vuoden elokuussa. Kaikkiaan lapsia syntyi 11, joista kolme kuoli aivan pieninä. Tuomas ja Stiina asuivat aluksi Jänkälän peltoaukean pohjoispäässä sijainneessa mökissä, jossa syntyivät Hilja, Kalle ja Iida. Vuonna 1890 perhe muutti Tuomas Kotilan rakentamaan Vitikon torppaan, jossa syntyivät Riika, Miina, Matti, Ville ja Ella. Tuomas ja Stiina Kotilan lapsista Iida, Riika ja Miina lähtivät hyvin nuorina kotoa pois ja Mattikin jo 12-vuotiaana ajuriksi. Vanhin tytär Hilja ja nuorin Ella lähtivät kotoa vasta aikuisina. Ville ja Kalle jäivät Vitikkoon. [Matti Immosen haastattelu 28.6.2003.] Hilja Immonen kertoi myöhemmin sisaruksistaan pojanpojalleen Matti Immoselle mm. seuraavaa: "Hilja-mummu kertoi, että kotioloissa Miina ja Matti riitelivät aina, he kun olivat syntyneetkin peräkkäin. Jos ei pirtissä muuta meteliä ollut niin Miina ja Matti ainakin tappelivat, ruokapöydässä, lattialla, ulkona. Kerran Miinalla katkesi hammas mäenlaskussa, aivan Matin takia. Miina oli vanhempi ja kovaotteinen, ja Matti oli pienikokoinen, mutta semmoinen julli ja poika, että hänestä kehittyi hyvin nasakka ja hanakka, eikä hän suostunut antamaan mitään periksi isosiskolle. He tappelivat myös aikuisena ja kerran 1930-luvulla tuli Matti päissään Ella-siskonsa savottakahvilaan Rovaniemelläja jäi sinne yöksi. Hän oli riitaantunut Miinan kanssa asumuksen puolella ja mennyt talliin, jossa oli muittenkin hevosia. Miina oli luottanut kokoonsa ja sanonut asumuksen puolella, että hänhän se oli se, joka hakisi Kotilan Matin pois tallin puolelta, siellä se ei sinnittelisi. Ella meni katsomaan, että mitä siitä tuli, kun tallissa oli toinen sinnikko päissään, ja oli varma että sitä ei Miina saa liikkeelle. Eikä saanutkaan, vaan Matti jäi hevosen seimiin nukkumaan." [Matti Immosen haastattelu 28.6.2003.] Vitikko oli Jänkälän kestikievarin torppa. Kun kestikievarista loppui leipä, haettiin sitä Vitikosta. Aluksi Vitikossa ei ollut paljon peltoa, mutta Tuomas Kotila raivasi sitä lisää. Torpassa pidettiin karjaa, jota varten Tuomaksella oli vuokraniittyjä, suopeltoja, saari- ja jokivarsialueita. Karjan pienestä tuotannosta liikeni jonkin verran myyntiin, mutta sen sijaan viljaa ei riittänyt myytäväksi asti. Tuomas Kotila kalasti kesäaikana Pisajärvellä niin paljon, että hän hankki suolakalat paitsi perheen tarpeiksi koko vuodeksi myös myyntiä varten. Hän kuljetti puutavaraa ja välitti vähäisiä määriä karjaa. Metsätyö tuotti suurimman osan hänen tuloistaan. Savottatöitä oli paljon ja Tuomas Kotila kulki niissä. Hän oli osaava ja monipuolinen mies, joka esimerkiksi poltti tiilet Matti Immosen rakennuksiin vuonna 1915. Saven hän otti tilaa ympäröivistä savipelloista. Vitikon Tuomaksesta on sanottu, että hän oli hyvin pärjäävä mies, sillä hän ei ollut torppariksi köyhä, vaikka lapsilauma oli iso. [Matti Immosen haastattelu 28.6.2003. Rovaniemen savotoista ks. Enbuske & al. 1997: 95-110.] On arvioitu, että voimakas sitoutuminen vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen yhdisti torppari Tuomas Kotilan ympäristönsä talollisiin ja että hän piti itseään näiden vertaisena isäntämiehenä. Tuomasta luonnehdittu myös siten, että oli perheessään vahva ja hallitseva hahmo, joka huusi ja haukkui vaimonsa ja lapsensa oli tarvetta tai ei, ja jos ei muuten niin varmuuden vuoksi. Hänen lapsistaan Matti oli myös äkkipikainen, mutta Erikalla oli tapana suuttuessaan olla hiljaa ja mököttää. Ella taas oli äkkipikainen ja kuritti omia poikiaankin. [Matti Immosen haastattelu 28.6.2003.] Pauli Lappalainen ei itse muista mitään Tuomas Kotilasta, mutta isoisän voimakas maine on välittynyt hänellekin: "Tuomas Kotila oli erittäin jämerä mies. Kuulemani mukaan kukaan muu ei suutansa avannut silloin, kun Tuomas puhui. Hän piti tiukan komennon siitä kuinka Vitikon torpassa ollaan ja eletään. Ahkera mies hän oli kaikin puolin ja kaikki pitivät hänestä. Hän ei ollut viinamäen miehiä, koko perhehän kuului lestadiolaisiin. Muistan kerran kouluaikana, kun olin Iida-tädin luona Louejärvellä, jossa oli seurat ja iso pirtti oli aivan täynnä väkeä. Siellä oli sillä lailla villiä menoa, että ihmiset tulivat hurmostilaan ja kun useimmilla naisillakin oli piippu, niin serkkupojat kertoivat jälkeen päin, että pelkäsivät talon syttyvän palamaan, kun mummut yhtäkkiä tulivat liikutukseen ja puhalsivat piipusta säkenet ulos. Äiti kävi kirkossa normaaliin tapaan eikä puhunut lestadiolaisuudesta sen enempää, vaikka uskonto olikin hänelle tärkeää. Isä oli vapaamielisempi eikä niin uskonnon asioista perustanut, mutta muuten oli jämpti mies. En voi muuta kuin kiittää isää siitä opetuksesta että pitää koettaa aina pysyä jämptissä rajoissa." [Pauli Lappalaisen haastattelu 29.1.2000.] Tuomas Kotila kuoli kuoli suolisolmukohtaukseen kotonaan Vitikossa marraskuussa 1917. Hän ei suostunut lähtemään Karihaaraan Kemiin, jossa olisi toimi lähin ko. alan kirurgi. Tuomas Kotila sanoi haluavansa kuolla omassa kodissaa. [Matti Immosen haastattelu 28.6.2003.].