Henkilötietoja
Kemin Lautiosaaren Tiekson perintötalollinen veljensä Pekan kanssa. Vuodesta 1715 Lautiosaaren Täikön yhtiömies ja vuodesta 1727 perintötalollinen. Isonvihan alussa vuonna 1715 venäläiset polttivat Tiekson. [Kemin käräjät 9.1.1752: 30-31.] Laamanninoikeuden lautamies. [KA Kemin käräjät 11.3.1702: 318.] Matti Tiekso pyysi Kemin talvikäräjillä 1707 kihlakunnanoikeudelta vahvistuksen isänsä kuoleman jälkeen tehdylle perinnönjaolle. Matti kertoi, että perinnönjako oli tehty 8.3.1707, mutta siitä ei ollut laadittu pöytäkirjaa. Matti Tiekson kanssaperillisiä olivat hänen äitipuolensa Maisa Niilontytär ja veljenpoikansa Juho Pekanpoika Tiekso sekä Niilo Niilonpoika Kaakamosta. Koska Juho Pekanpoika oli vasta 13-vuotias ja koska perinnönjaosto ei ollut tehty pöytäkirjaa, joka osoittaisi, kuinka paljon kullekin perilliselle kuului, oikeus määräsi lautamiehet suorittamaan perinnönjaon laillisella tavalla. Talvikäräjillä 1709 nimismies kertoi oikeudelle, että pitäjällä kulkevan huhun mukaan Matti Tiekso ja hänen talonväkensä olisivat saaneet jonkin tarttuvan taudin, ja sen vuoksi rahvas pyysi oikeutta selvittämään asian. Lääninvälskäri Petter Schattz oli maaherran ja kihlakunnantuomarin pyynnöstä tutkinut aiemmin samana päivänä koko talonväen ja todennut, ettei heissä näkynyt mitään jälkiä tarttuvasta taudista. Matti Tiekso ja hänen äitipuolensa, jotka olivat paikalla oikeudessa, valittivat suuresti tällaista kohtaloa. Oikeus totesi, ettei Tiekson väessä näkynyt mitään merkkejä tarttuvasta taudista ja vapautti heidät epäilyksestä. [KA Kemin käräjät 12.3.1707: 60-62; 26.2.1709: 507-58.] Talvikäräjillä 1728 Lautiosaaren Täikön leskiemäntä Anna Tuomaantytär pyysi oikeutta ratkaisemaan hänen perintötilansa tulevaa omistusta koskevan kiistan. Venäläiset sotilaat olivat vuonna 1715 lyöneet kuoliaaksi hänen miehensä Iisakki Täikön, minkä jälkeen hän oli ottanut Matti Tiekson yhtiömiehekseen Täikön tilalle. Vuonna 1720 he olivat laatineet sopimuksen, jonka mukaan Matti saisi Annan irtaimen omaisuuden Annan kuoleman jälkeen. Kesäkuussa 1726 Anna oli laatinut testamentin, jossa hän oli määrännyt koko omaisuutensa isänsä sisaren Anna Heikintyttären pojanpojalle Hannu Tuomaanpojalle sillä ehdolla, että Hannu ottaisi Täikön isännyyden ja huolehtisi hänestä vanhuuden päivinä. Hannu ei kuitenkaan ollut halukas sen paremmin ryhtymään isännäksi kuin huolehtimaan Annasta. Koska Matti Tiekso oli vuosien mittaan sijoittanut omia varojaan Täikön tilaan yhteensä 1 062 kuparitaalaria, oli Anna 13.1.1727 päivätyllä kauppakirjalla myynyt tilan Matille 120 kuparitaalarilla. Hannu Tuomaanpoika oli kuitenkin sukulunastusoikeuteen vedoten vaatinut saada lunastaa tilan itselleen. Hän oli kääntynyt asiassa maaherran puoleen, joka joulukuussa 1727 määräsi Kemin kihlakunnanoikeuden tutkimaan asian. Oikeuden edessä Matti Täikkö, entinen Tiekso, kertoi, että hän oli pitänyt Täikön tilan veronmaksukykyisenä, varustanut sotilaan ja elättänyt lesken ja katsoi siksi, että hänen kauppansa oli pätevä. Koska Perintökaaren lunastusoikeus ulottui vain serkkuihin ja Hannu Tuomaanpoika olisi jo kolmatta polvea Täikön tilalta, hylkäsi oikeus Hannun hakemuksen ja vahvisti Matti Tiekson ja Annan Tuomaantyttären välisen kaupan. Matti Täikkö ei ennen kuolemaansa ehtinyt saada kiinnekirjaa Täikön tilaan, mutta hänen poikansa Pekka sai sen kesäkäräjillä 1732. [KA Kemin käräjät 4.1.1739: 2-3; 4.-11.4.1728: 1127-1130; 22.6.1732: 851-854.] Kesäkäräjillä 1729 Matti Täikkö syytti veljenpoikaansa Juho Tieksoa ja tämän vaimoa Liisa Juhontytärtä siitä, että nämä olivat vieneet hänelle kuuluvaa omaisuutta, jonka hän vuonna 1714 vihollisen marssiessa maahan oli haudannut maahan. Todisteeksi varkaudesta Täikkö ilmoitti sen, että veljenpojalla oli hallussaan kuittikirja, joka oli ollut maahan haudatussa arkussa. Siellä oli ollut myös 27 kuparitaalaria rahaa. Tiekso vaimoineen kielsi tämän vakavan syytteen ja he tarjoutuivat vannomaan puhdistusvalan. Tiekso esitti oikeudelle kuittikirjan, josta Täikkö ei osannut sanoa, oliko se sama kuin hänen maahan kätkemänsä. Todisteiden puuttuessa oikeus julisti Juho Tiekson ja hänen vaimonsa vapaaksi Matti Täikön syytöksistä. Kesäkäräjillä 1732 Juho Tiekso vaati serkultaan, Matti Täikön pojalta Pekalta Raamattua, joka oli kuulunut heidän isoisälleen Matti Tieksolle (VIII:81). Tiekso kertoi, että isoisä oli luvannut Raamatun ja postillan hänelle. Täikkö totesi, että jako oli tapahtunut jo vuonna 1714 ja hän oli sidotuttanut Raamatun uudelleen. Serkukset sopivat oikeuden edessä, että Täikkö pitäisi postillan ja luovuttaisi Raamatun Tieksolle. Asia vahvistettiin kädenlyönnillä. [KA Kemin käräjät 20.6.1729: 938-941; 22.6.1732: 922-923.].