Henkilötietoja
Rovaniemen Ounasjoen Heiskarin ja sittemmin Ounasjoen Tarkiaisen kruununtilallinen appensa jälkeen. Kemin kesäkäräjillä 1738 Olli Tarkiainen ja Matti Hotti valittivat, että kevättulva ja jäidenlähtö olivat 17.5.1738 vahingoittaneet heidän tilojaan. Tarkiaiselta tulva oli vienyt 2 ¼ tynnyrin ruiskylvön ja ruokamullan niin, ettei pelloilla ollut enää mitään korjattavaa, ja 430 kyynärää aitaa oli huuhtoutunut pois. Lisäksi osa niityistä oli tärveltynyt, mikä oli saattanut hänet kurjaan tilaan. Tarkiainen ja Hotti pyysivät oikeudelta lausuntoa vapaavuosien anomiseksi maaherralta. Lautamies Juho Paavalniemi oli suorittanut katselmuksen paikalla ja kertoi asian olevan siten kuin isännät kertoivat. Hän lisäsi, että myös näiden yhteisesti omistama jalkamylly oli tuhoutunut. Jää oli ollut niin paksua, että sitä oli edelleenkin (kesäkuun loppupuolella) sulamattomana heidän niityillään. Oikeus päätti antaa asiasta lausunnon maaherraa varten. Hovioikeus määräsi saman vuoden heinäkuussa kruununvouti Simon Ruuthin järjestämään uuden katselmuksen Tarkiaisen ja Hotin tiloilla, ja se tehtiin syyskuussa. Seuraavan vuoden huhtikuussa maaherra pyysi Kemin käräjiltä suositusta siitä, millaisia verohelpotuksia kyseisestä vahingosta tulisi myöntää. Käräjärahvas totesi Tarkiaisen osalta, että ruokamullan huuhtouduttua pelloilta pois saattaisi käydä niin, ettei niitä voitaisi enää koskaan kylvää. Koska tilalla ei myöskään ollut sopivia paikkoja uuden pellon raivaamiseksi, oli vaarana, että tilan viljelijä jäisi rutiköyhäksi. Jotta Tarkiaisen tila ei kokonaan autioituisi, oikeus päätti suosittaa maaherralle neljän verovapaan vuoden myöntämistä. Todennäköisesti kevään 1738 onnettomuudesta johtuen Olli Tarkiainen lainasi oululaiselta kauppiaalta Johan Falanderilta 28.7.1738 päivätyllä velkakirjalla 300 kuparitaalaria kymmeneksi vuodeksi. Talvikäräjillä 1744 Falander esitti velkakirjan oikeudelle ja ilmoitti, että Tarkiainen oli lyhentänyt velkaansa ainoastaan 1 kuparitaalarin 24 äyrin arvoisilla lapinkengillä. Falander vaati Tarkiaista maksamaan velkansa. Oikeus määräsi Tarkiaisen maksamaan velkansa eräpäivään mennessä. [KA Kemin käräjät 22.6.1738: 245-246; 25.6.1739: 861-863; 30.1.1744: 192-193.] Piika Maria Pekantytär Tarkiainen vaati talvikäräjillä 1744 sisarensa mieheltä Olli Tarkiaiselta veljensä Pekan perintöä. Maria valitti, että Pekka oli kuollut neljä vuotta sitten Ollin luona, ja Olli oli pitänyt Pekan jälkeensä jättämät rahat. Maria vaati niistä hänelle kuuluvaa osuutta sekä Ollille rangaistusta. Olli Tarkiainen vastasi, että Pekka oli lainannut hänelle 12 kuparitaalaria, joiden pantiksi hän oli antanut kaksi paria punaisia lapinhanskoja ja käsittelemättömän lampaannahan, jotka osittain kattoivat lainasumman. Maria haastoi todistajaksi talollinen Heikki Kokkilan vaimon Liisan, joka kertoi Pekan kuolinvuoteellaan sanoneen, että hän oli tallettanut kaikki rahansa, yhteensä 44 karoliinia ja 9 kuparitaalaria sisarpuolelleen Riitalle, Olli Tarkiaisen vaimolle, ja että ne oli hänen kuolemansa jälkeen annettava hänen nuoremmalle veljelleen Juholle. Pekka oli vielä lisännyt, että Juhon tuli saada myös heidän isälleen kuulunut kupari ja lehmä, jotka olivat Ollin hallussa. Toinen todistaja, Maria Kaupinerkki oli ollut läsnä, kun Pekka oli keskustellut rahoistaan sisarpuolensa Riitan kanssa. Olli Tarkiainen kielsi tietävänsä mitään muuta lankonsa rahoista kuin ne 12 kuparitaalaria, jotka hän oli ottanut lainaksi. Kun hän oli kysynyt asiasta vaimoltaan, tämä oli kieltänyt saaneensa rahaa Pekalta. Oikeus määräsi Olli Tarkiaisen ja hänen vaimonsa Riitan vannomaan seuraavilla käräjillä puhdistautumisvalan. Kesäkäräjillä 1744 Olli ja Riitta vannoivat Jumalan nimeen, ettei heidän hallussaan ollut enempää Pekka Tarkiaisen rahoja kuin he olivat oikeudelle ilmoittaneet. Oikeus vapautti heidät Maria Tarkiaisen syytteestä ja määräsi Ollin maksamaan lopun Pekalta saamastaan lainasta, 9 kuparitaalaria 8 äyriä tämän sisaruksille. [KA Kemin käräjät 30.1.1744: 215-220; 4.7.1744: 72-76.].