Henkilötietoja
Rovaniemen Ounasjoen Tapion kruununtilallinen vuodesta 1711. Perilliset ostivat tilalle perintöoikeuden takaisin kamarikollegiolta 26.8.1767. Nimismies oli haastanut Hannu Tapion, tämän vaimon Stiina Ollintyttären ja lapsenpiian Kaisa Hannuntyttären Kemin talvikäräjille 1723 vastaamaan Tapion lapsen kuolemasta. Neljäntenä rukouspäivänä Tapion ja hänen vaimonsa poissa ollessa lapsi oli ollut Kaisan valvonnassa. Lapsi oli ollut yksin kehdossa ja piika toisessa huoneessa. Tultuaan kehdon luo piika oli löytänyt lapsen kaulanauhastaan roikkumassa kehdon tolpassa kuristuneena ja hengettömänä. Oikeus katsoi, ettei lapsen vanhempia tai palvelustyttöä voitu asettaa tapahtuneesta vastuuseen. Asia alistettiin hovioikeudelle. [KA Kemin käräjät 19.3.1723: 1436-1437.] Furiiri Jöns Walleer vaati talvikäräjillä 1733 Hannu Tapiolta loppua maksua siitä viinapannusta, jonka Walleerin anoppi, Niilo Ollinpoika Kannon leski Kreeta Hannuntytär Tapio oli myynyt veljelleen Hannulle. Lautamies Heikki Mommo (VII:63) todisti, että Hannu oli maksanut 68 kuparitaalarin arvoisesta viinapannusta Kreetalle vasta 3 lispuntaa haukia. Hannu ei ollut kuitenkaan saapunut vastaamaan käräjille ja hänet tuomittiin sen vuoksi 1 hopeataalarin sakkoon sekä maksamaan Kreetalle loput viinapannun kauppahinnasta eli 62 kuparitaalaria. Seuraavilla käräjillä Tapio pyysi saamansa tuomion purkamista, sillä hän ei ollut voinut saapua käräjille, koska hänen vaimonsa oli synnyttänyt 14 päivää aiemmin lapsen, eikä hän voinut ainoana miespuolisena jättää taloa. Hän kertoi Niilo Kannon lahjoittaneen pannun sisarelleen, Tapion vaimolle, Stiina Ollintytär Peuralle palkkana 18 vuoden palveluksesta. Walleer kiisti tämän sanoen, että Stiina oli ollut lapsi eikä siksi ollut nauttinut mitään palkkaa. Kanto oli lähettänyt viinapannun vain säilytettäväksi Stiinan luokse. Oikeus peruutti Tapion edellisillä käräjillä saaman sakkotuomion ja katsoi viinapannun kuuluvan Stiina Ollintyttärelle sekä määräsi Kreeta Hannuntyttären maksamaan takaisin saamansa 3 lispuntaa haukia. Walleer ei jättänyt asiaa tähän, vaan palasi Stiina Ollintyttären palvelusvuosiin vielä talvikäräjillä 1736. Hän väitti Stiinan palvelleen Kantolassa vain viiden vuoden ajan, senkin ilman piianvalaa ja palkkaa, ja talo oli kustantanut hänelle häät. Hannu Tapio kertoi, että edesmennyt Niilo Kanto oli ollut hänen nuorena orvoksi jääneelle vaimolleen kuin isä 18 vuoden ajan. Oikeus määräsi Kantolan nykyisen isännän Juho Kannon maksamaan Stiinalle takautuvasti piianpalkkaa 18 kuparitaalaria. [KA Kemin käräjät 22.2.1733: 207-208; 23.7.1733: 587-588; 9.1.1736: 33.] Hannu Tapion vaikeudet sisarensa Kreetan perheen taholta jatkuivat vuonna 1750, kun Kreetan toinen puoliso, talollinen Matti Kanto, vaati syyskäräjillä 16 vuotta aikaisemmin kuolleen vaimonsa perintöä Hannulta. Hannu ei ollut oikeudessa läsnä ja asia siirrettiin seuraavan vuoden talvikäräjille, jolloin Hannu kertoi, että hänen vanhempiensa kuoleman jälkeen ei ollut tehty perunkirjoitusta ja heidän omaisuutensa oli jäänyt hänen käsiinsä. Isä oli kuollut jo ennen edellistä pakomatkaa (isoavihaa), ja saatuaan Tapion tilan isänsä jälkeen se oli ollut syvissä veloissa, jotka hän oli maksanut. Hannu huomautti, että hänen lankonsa olisi pitänyt vaatia perintöä jo paljon aikaisemmin ja että näin myöhään se oli asiaton. Oikeus kuitenkin määräsi Hannun järjestämään perunkirjoituksen, jossa olisi merkittävä muistiin hänen vanhempiensa koko omaisuus ja kaikki velat. Tuomion julistamisen jälkeen Hannu Tapio ja Matti Kanto kertoivat oikeudelle sopineensa, että Hannu maksaisi Matille 24 kuparitaalaria tämän edesmenneen vaimon perintöosuutena ja tämä tyytyisi siihen. Oikeus vahvisti sopimuksen. [KA Kemin käräjät 7.1.1751: 20v-22.] Talvikäräjillä 1733 Juho Peuraniemi Ounasjoelta valitti, ettei hänen veljensä Hannu Tapio ollut antanut hänelle hänen osuuttaan heidän yhteisestä rukiinkasvustaan, joka oli kymmenysverotuksessa arvioitu 5 tynnyriksi. Lisäksi Hannu oli edellisenä syksynä ottanut heidän yhteisestä kalansaaliistaan hänen osuudestaan 3 puntaa haukia ja 4 lispuntaa pikkukaloja. Tapio ei saapunut oikeuden eteen vastaamaan, mistä hänelle tuomittiin 1 hopeataalarin sakko. Lisäksi oikeus määräsi hänet luovuttamaan Peuraniemelle tämän osuuden rukiista ja palauttamaan viemänsä kalat. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, talvikäräjillä 1733, nimismies Sven Bogman ilmoitti saaneensa maaherralta käskyn vaatia rangaistusta niille Kemin pitäjän talollisille, jotka olivat olleet vastahakoisia täyttämään velvollisuuksiaan kuninkaan matkustaessa pitäjässä. Nimismies syytti monien muiden tavoin Hannu Tapiota siitä, että tämä ei ollut tullut hevosensa kanssa suorittamaan kyytivelvollisuuttaan. Tapio puolustautui sanoen, ettei hän ollut kuullut määräystä koskevaa kuulutusta. Lautamiesten mukaan kuulutus oli luettu Rovaniemen kirkossa, jossa Hannun sisar ja naapurin piika olivat olleet paikalla, joten tiedon olisi pitänyt kulkea myös Tapiolle. Oikeus tuomitsi Tapion sakkoon kyytivelvollisuuden täyttämättä jättämisestä. [KA Kemin käräjät 22.2.1733: 213-215; 11.1.1753: 25-28.].