Henkilötietoja
Perintötalollinen Iisalmen Väisälänmäellä isonvihan ajasta lähtien. Paavo Partanen Pörsänmäestä syytti Iisalmen kesäkäräjillä 1734 Heikki Jääskeläistä ja tämän poikia Heikkiä ja Ollia, että nämä olivat elokuussa 1731 lyöneet kuoliaaksi hänen neljävuotiaan tammansa. Jääskeläiset kielsivät syytöksen. Partasen oikeuteen kutsuma todistaja Pekka Lappalainen kertoi kuulleensa tuolloin elokuussa, kuinka muutamat miehet olivat ajaneet hevosia pois Jääskeläisen ruiskaskesta ja hän oli tunnistanut äänien kuuluvan Heikki ja Olli Jääskeläiselle. Jääskeläisen pojat sanoivat, etteivät he olleet tuona syksynä tavanneet lainkaan hevosia kaskestaan. Partasen toinen todistaja, Sipi Nevalainen kertoi, että hän oli elokuussa 1731 eräänä lauantaina etsinyt metsästä omia hevosiaan, jotka hän sitten Partasen varsan ja muutamien muiden hevosten kanssa oli löytänyt Jääskeläisten ruiskaskesta. Ajaessaan hevosia pois kaskesta hän oli pienen matkan päässä huomannut sairaan tamman, joka oli riiputtanut päätään ja kävellyt hitaasti. Hän ei ollut huomannut hevosessa mitään vammoja, vaan ajatellut, että sillä oli pistos. Partanen kutsui naikkonen Reetta Lapittaren todistamaan, että tammalla oli ollut nahassaan vammoja, mutta todistajaa ei voitu hyväksyä, koska hänet oli tuomittu salavuoteudesta. Kun asian käsittelyä jatkettiin seuraavilla talvikäräjillä Partanen kutsui todistajakseen Yrjö Asikaisen (VII:61), joka kertoi, että nyljettynä tammalla oli ollut oikeassa lantiossa mustelmia, jollaisia voi tulla kirveen hamaralla lyötäessä. Sitä Asikainen ei kuitenkaan voinut vannoa, olivatko mustelmat todella tulleet kirveestä tai oliko tamma kuollut lyönteihin. Heikki Jääskeläinen kutsui todistajikseen torppari Antti Yllisen ja talollisen vaimo Liisa Vallattaren, jotka molemmat kertoivat, että sinä torstaina, jolloin hevoset ajettiin pois Jääskeläisen kaskesta, Jääskeläisen pojat olivat olleet ½ vanhan peninkulman päässä toisella kaskella leikkaamassa ruista yhdessä heidän kanssaan. Oikeus katsoi, ettei todisteiden perusteella voitu sanoa, kuoliko hevonen lyönteihin vai tautiin, joten Jääskeläiset vapautettiin syytteestä ja Partanen määrättiin maksamaan heille 4 hopeataalaria kuluista ja ajahukasta. [KA Iisalmen käräjät 15.8.1734: 469-471; 29.1.1735: 64-67.] Talvikäräjillä 1748 Heikki Jääskeläinen pyysi merkitsemään tuomiokirjaan laskelman, josta kävi ilmi kaikki, mitä hän oli vuosien 1742-1748 aikana lainannut sisarensa lapselle, vaimo Rekina Parrattarelle Martikkalansaaresta tukeakseen tämän taloutta. Lainasumma oli kokonaisuudessaan 521 kuparitaalaria 12 äyriä. Rekina Parratar ja hänen miehensä Risto Martikainen tunnustivat kaikki erät oikeiksi ja sitoutuivat maksamaan ne takaisin. Martikainen maksoi Jääskeläiselle heti yhden kuparitaalarin. Heikki Jääskeläinen kertoi talvikäräjillä 1752 naapuristaan Hemminki Väisäsestä (VII:37), että tämä oli vuoden 1750 talvikäräjillä luvannut antaa hänelle 2 kapanalaa heidän yhteisesti omistamastaan Vanhastapellosta, jotta hänen peltojensa viljely olisi helpompaa. Sitä vastaan Jääskeläinen oli luvannut raivata Väisäselle saman määrän viljelykseen kelpaavaa peltoa. Väisäsen poika Paavo Väisänen (VI:19) ei ollut kuitenkaan toteuttanut sopimusta. Nyt Jääskeläinen vaati, että Paavo Väisänen noudattaisi sopimusta tai maanmittari jakaisi heidän peltonsa niin, että kumpikin nauttisi omaa lohkoaan. Lisäksi Jääskeläinen halusi vaihtaa itselleen sen pienen Väisäsen peltokappaleen, joka oli kokonaan Jääskeläisen peltojen ympäröimä. Tästä hän oli valmis antamaan Väisäselle Ukonnurmenpään niityn. Riideltyään asiasta oikeuden edessä osapuolet sopivat, että Väisänen luovuttaisi Vanhastapellosta Jääskeläiselle 2 kapanalaa rukiille kylvettynä sitä vastaan, että Jääskeläinen raivaisi Väisäsen pihapellon eteläpuolelta vesaikosta hänelle yhtä paljon peltoa sekä kyntäisi ja kylväisi sen yhden kerran. Aitauksen siirtämisessä käytettäisiin vanhaa aitaa niin kauan kuin sitä riittäisi ja loput pystytettäisiin yhteisvoimin tulevana keväänä. Jääskeläinen poistaisi kivet vesaikosta seuraavana keväänä ja kylväisi siihen kauran keväällä 1753. Vanhapelto tulisi hänen omistukseensa seuraavana syksynä, mikäli kaikki tämä oli tehty. Lisäksi Väisänen saisi peltoalaa vastaavan kappaleen Ukonnurmenpään niitystä. [KA Iisalmen käräjät 15.1.1748: 89v-90; 8.2.1752: 109v-111.] Heikki Jääskeläinen syytti talvikäräjillä 1757 Matti Kokkosta Martikkalansaaresta siitä, että tämä oli korjannut edellisenä kesänä heinät hänen tilaansa ikimuistoisista ajoista kuuluneelta niityltä. Jääskeläinen vaati Kokkoselle rangaistusta omavaltaisuudesta. Kokkonen puolustautui sanoen, että hänellä oli oikeus korjata heinät mainitulta niityltä. Oikeus tuomitsi Kokkosen sakkoon ja kehotti tätä kääntymään maaherran puoleen, jos katsoi kiistanalaisen niityn kuuluvan todellisuudessa hänelle. Seuraavan vuoden talvikäräjillä Jääskeläinen syytti talollinen Esko Purosta ja ilmoitti tämän omineen itselleen kaksi aittaa, jotka olivat kuuluneet heidän yhteisesti omistamaansa torppaan. Oikeuden edessä Jääskeläinen ja Puronen kuitenkin sopivat, että Puronen pitäisi aitat ja maksaisi niistä Jääskeläiselle 18 kuparitaalaria. Samoilla käräjillä Jääskeläinen valitti naapurinsa Heikki Väisäsen raivanneen 1/3 kuormanalan niityn heidän yhteisesti omistamalleen maalle Jääskeläisen pellon viereen. Niitty esti Jääskeläistä hoitamasta kunnolla peltoaan ja laajentamasta sitä. Jääskeläinen halusi, että Väisänen luovuttaisi niityn hänelle sitä suuremmalla syyllä, että Väisäsellä olisi mahdollisuus raivata niitty oman peltonsa viereen. Väisänen vastusti niittynsä luovuttamista vastaan, sillä hän pelkäsi karjansa tulevan siten suljetuksi laitumelta. Jääskeläinen katsoi pelon aiheettomaksi, sillä Väisäsellä oli täysi oikeus laitumeen. Oikeus katsoi Väisäsen ilman lupaa raivanneen yhteismaalle niityn, joka oli haitaksi Jääskeläiselle, ja se tuomittiin Jääskeläisen omistukseen. [KA Iisalmen käräjät 3.2.1757: 90-90v; 24.2.1758: 337v; 24.2.1758: 337v-338v.].