Henkilötietoja
Vuodesta 1706 yhtiömies lankonsa Joonas Partasen kanssa ja vuodesta 109 2/3 veromarkan perintötalollinen Väisälänmäellä. Mahdollisesti muutti perheineen muualta Iisalmeen. [Ei löydy vuoden 1705 henkikirjasta Iisalmesta, Kuopiosta eikä Leppävirralta. Henki- ja tuomiokirjojen avulla ei voida selvittää, mistä tuli Väisälänmäelle.] Iisalmen syyskäräjillä 1710 Elina Väisätär Väisälänmäeltä halusi saada haltuunsa osan siitä perintötilasta, jota hänen edesmennyt miehensä Joonas Partanen oli viljellyt yhdessä Elinan langon (sisaren miehen) Heikki Jääskeläisen kanssa ja jonka arvoksi oli laskettu 150 kuparitaalaria. Jääskeläinen näytti oikeudelle kuitteja, joiden mukaan hän oli maksanut tilan veroja ja Partasen yksityisiä velkoja. Hän ilmoitti maksavansa tilan verot vastedeskin. Oikeus hylkäsi Väisättären hakemuksen ja tila vahvistettiin Heikki Jääskeläiselle, joka velvoitettiin maksamaan Väisättärelle 1 tynnyri 20 kappaa viljaa korvauksena Partasen työstä tilan pelloilla. Lisäksi Jääskeläinen määrättiin ottamaan vanha anoppinsa luokseen, sillä Väisätär ei pystynyt häntä elättämään. [KA Iisalmen käräjät 10.10.1710: 190-191.] Heikki Jääskeläinen ja Matti Kokkonen Martikkalansaaresta toivat kesäkäräjille 1749 oikeuden vahvistettavaksi seuraavansisältöisen sopimuksen: 1) Jääskeläinen antaisi Väisälänmäen naapureittensa Heikki Väisäsen ja Hemminki Puurosen kanssa Kokkosen ja tämän naapureiden laiduntaa karjaansa Onkiniemen laitumella ja metsässä, kunhan Kokkonen kumppaneineen aitaisi siellä olevat niityt ja kasket niin, ettei karja päässyt niitä tallaamaan. 2) Väisälänmäkeläiset saisivat laiduntaa karjaansa samoilla ehdoilla Martikkalansaaren mailla. 3) Kokkonen aitaisi Vuohisaaren saaressa olevan niittynsä seuraavana keväänä, eikä enää kieltäisi väisälänmäkeläisiä laiduntamasta siellä. 4) Kokkonen maksaisi Jääskeläiselle vahingonkorvauksena 4 kuparitaalaria, koska hän oli kuluvana kesänä ajanut Jääskeläisen lampaat Vuohisaaresta Onkiniemen metsään mantereelle, missä susi oli niitä vahingoittanut. 5) Molempien kylien paimenten tuli estää karjaa pääsemästä kylvöihin ja laittaa tarvittaessa karjan kaulaan koukku, jotta ne eivät pääsisi aidan läpi. Sopimus vahvistettiin kädenlyönnillä oikeuden edessä. [KA Iisalmen käräjät 24.8.1749: 605-606.] Talollisen poika Risto Martikainen Martikkalansaaresta oli haastanut Heikki Jääskeläisen kesäkäräjille 1749, sillä hän halusi puolet Jääskeläisen omistamasta Martikkalansaaren ¾ veromarkan tilasta, jonka hänen vanhempansa Risto Martikainen ja Regina Parratar olivat omistaneet ja myyneet 7.4.1747 päivätyllä kauppakirjalla Jääskeläiselle 300 kuparitaalarilla. Martikainen oli hankkinut varat tilan ostoon Martikkalansaaren Matti Kokkoselta, joka oli lainannut hänelle rahaa kuuden vuoden ajaksi sillä ehdolla, että Kokkonen saisi nauttia kuuden vuoden ajan 10 kappaa peltomaata korkoina. Jääskeläinen huomautti, että Martikainen yrittäisi saada perintöoikeuden vieraan rahoilla ja mahdollisesti vieraan omistukseen. Oikeuskin katsoi parhaaksi, että Martikainen vannoisi valan siitä, että hän halusi tilan itselleen. Kun hän oli vannonut valan, ilmoitti Jääskeläinen, ettei hän halunnut käydä oikeutta Martikaisen kanssa, mikäli tämä palauttaisi hänelle kauppasumman 300 kuparitaalaria sekä 160 kuparitaalaria 12 äyriä, joilla Jääskeläinen oli tukenut Martikaisen vanhempien taloutta. Lisäksi Martikaisen oli annettava takuut, että hän antaisi Jääskeläisen lunastaa tilan ennen muita, mikäli hän myisi sen edelleen. Martikainen maksoi oikeuden edessä Jääskeläiselle vaaditun rahasumman ja lupasi täyttää muutkin ehdot. Hän lupasi antaa Jääskeläiselle puolet tämän vuoden sadosta sekä korvata jo tehdyt kylvöt. Martikainen halusi maksaa korkoa Jääskeläisen rahoille vain 24 kuparitaalaria, sillä tämä oli saanut toissa vuonna rehua tilalta ja viime vuonna puolet kaikesta tilan sadosta. Tähän Jääskeläisellä ei ollut huomauttamista, joten oikeus vahvisti sopimuksen. [KA Iisalmen käräjät 25.8.1749: 611-612v.] Samoilla kesäkäräjillä Heikki Jääskeläinen ja saman kylän lautamies Hemminki Väisänen (VII:37) vaativat oikeutta määräämän katselmuksen suoritettavaksi heidän pelloillaan, sillä Jääskeläinen arveli nauttivansa vähemmän kuin hänelle kuului. Oikeus määräsi nimismiehen ja kaksi lautamiestä suorittamaan pyydetyn katselmuksen. Asiaa käsiteltiin jälleen talvikäräjillä 1750, jolloin katselmusmiehet ilmoittivat todenneensa, että Väisäsen käytössä oli 12 kapanalaa enemmän peltomaata kuin hänelle kuului. Väisäsellä oli mahdollisuus raivata niin paljon lisää peltoa kuin hän ikinä halusi, mutta hänen naapurillaan Jääskeläisellä ei ollut siihen mahdollisuutta.Tästä syystä osapuolet toivat oikeuteen vahvistettavaksi 4.10.1749 laatimansa sopimuksen, jonka mukaan Jääskeläinen saisi Väisäseltä tälle kuuluvan Vanhapelto-nimisen 2 kapanalan pellon, jonka Väisänen saisi kylvää vielä tulevana keväänä, mutta jättäisi sen sitten Jääskeläiselle. Tätä vastaan Jääskeläinen raivaisi uutta peltoa Väisäsen pellon lounaispuolelle. Raja heidän välillään tuli kulkemaan Koivusuon aidasta kiintolohkareella olevan suuren kiviraunion viereen, siitä suurelle kivelle ja edelleen suurelle kivirauniolle, jota kutsuttiin vanhan pirtin uuninraunioksi, siitä jälleen kivirauniolle ja edelleen vanhan pellon laitaan. Jääskeläinen ja Väisänen pyysivät oikeutta vahvistamaan sopimuksen, mutta koska katselmusmiehet eivät olleet arvioineet osapuolten peltoja suhteessa niiden kylvömääriin, ei oikeus voinut vahvistaa sopimusta, vaan tulevien vaatimusten välttämiseksi määräsi pellot mittautettavaksi maanmittarilla. [KA Iisalmen käräjät 26.8.1749: 615; 27.1.1750: 138v-140v.] Heikki Jääskeläinen ja talollinen Paavo Partanen Pörsänmäeltä tulivat talvikäräjillä 1750 oikeuden eteen ja ilmoittivat keskenään sopineensa niistä haukkumasanoista, joilla Partanen oli viime joulukuussa häirinnyt Jääskeläistä maantiellä. Partanen lupasi maksaa Jääskeläiselle korvauksena 1 tynnyrin ruista. [KA Iisalmen käräjät 26.1.1750: 123-123v.].