Henkilötietoja
Kappalaisen puustellin lampuoti ja vuodesta 1757 1 veromarkan perintötalollinen Iisalmen (sitt. Kiuruveden) Koskenkylässä; lunasti nuoremmat veljensä vuonna 1759 pois tilalta. [KA Iisalmen käräjät 15.2.1759: 103-104v.] Jaakko Hyvärinen toi Iisalmen talvikäräjille 1749 vahvistettavaksi sopimuksen, jonka hän oli 1.7.1748 solminut veljiensä Pekan ja Ollin kanssa: "Allekirjoittaneet ovat veljellisessä luottamuksessa ja tarkkaan harkittuaan sekä luotettujen miesten paikalla ollessa sopineet seuraavaa: Että minä Jaakko Hyvärinen, joka hallitsen Iisalmen pitäjän Kosken kylän perintötilaa nro 1, suuruudeltaan 1 veromarkka, yhdessä poikani Antti Hyvärisen ja hänen sisarustensa, nykyisin olevien ja niiden, jotka Jumalan siunauksella voin saada, kanssa annan luonani oleville veljilleni Pekka ja Olli Hyväriselle puolet tilan irtaimesta omaisuudesta kuitenkin niin, että se jaetaan arvon mukaan kolmeen osaan, mutta tilaa ei. Veljieni tulee osallistua tilan ylläpitoon eikä hakea omaa etuaan tai vaatia tilan osaa, vaan elää veljellisessä sovussa.Vakuutan minä Pekka Hyvärinen omasta ja veljeni Olli Hyvärisen puolesta, että me olemme tyytyväiset tähän sopimukseen, emmekä tule tekemään vastoin tilan etua. Vakuutamme tekevämme tilalle töitä hyödyksi ja tottelevamme vanhempaa veljeämme sekä hänen lähimpiään. Varmemmaksi vakuudeksi annamme kirjoittaa nimemme tähän ja piirrämme puumerkkimme alle. Jaakko Hyvärinen Pekka Hyvärinen Olli Hyvärinen" [KA Iisalmen käräjät 28.1.1749: 136v-138.] Jaakko Hyvärinen ryhtyi vuonna 1750 ajamaan Koskenkylässä sijaitsevan Pielaveden kappalaisen puustellin omistusoikeuden siirtoa perheelleen. Hän esitti Iisalmen kesäkäräjillä 1750 vaatimuksen, että puustellin maiden omistusoikeus palautettaisiin perintöoikeuden nojalla hänelle. Hyvärisen mukaan puustellin maat olivat kuuluneet hänen esivanhemmilleen ja ne oli laittomasti 1680-luvulla otettu heiltä pois. Todisteena Hyvärisellä oli lääninkamreerin todistus, jonka mukaan puustelli oli merkitty maakirjaan perintömaaksi, jolloin siitä ei olisi saanut tehdä virkataloa. Porvoon konsistorin edustaja selosti oikeudelle, ettei konsistorilla ollut tietoa siitä, millä tavoin mainitun puustellin maat oli hankittu seurakunnan käyttöön, mutta arveli sen tapahtuneen samoihin aikoihin, kun Pielaveden kappeli vuonna 1682 rakennettiin. Oikeus kehotti Hyväristä kääntymään asiassa maaherran puoleen. Asia eteni lääninhallituksesta Tukholmaan kamarikollegioon, joka päätti vuonna 1757 palauttaa Hyvärisille täyden omistusoikeuden heidän 1 veromarkan perintötilaansa. Tällöin tila lakkasi toimimasta kappalaisen virkatalona. [KA Iisalmen käräjät 20.8.1750: 709v-710; 30.1.1751: 72v-74v; Rissanen 1927: 21-22. - Herää kysymys, miksi vasta Jaakko Antinpoika Hyvärinen ryhtyi korjaamaan sitä vääryyttä, että suvun perintötila oli hänen isoisänsä aikana otettu kappalaisen puustelliksi. Puustellin viljelijää kutsuttiin lampuodiksi eli vuokraviljelijäksi, joten Hyvärisillä ei voinut olla epäilystä siitä, että heiltä oli viety sekä hallinta- että omistusoikeus heidän perintötilaansa. Eräs syy tähän saattaa olla se, että Hyvärisen huomasivat tilansa saaneen verovapauden, sillä papiston virkatalot olivat maaverosta vapaita. Kun kappalainenkaan ei muuttanut tilalle asumaan, oli muutoksesta Hyvärisille pelkkää hyötyä.] Vuonna 1757 Jaakko Hyvärinen haastoi yhdessä yhdeksän muun iisalmelaisen isännän kanssa oikeuteen kolme talollista Pyhäjoen pitäjästä vastaamaan kantajille kuuluvan Vaaksjärvenmaa-nimisen metsäalueen käytöstä. Pyhäjärveläiset olivat jo vuodesta 1749 lähtien käyttäneet tätä 1 tynnyrialan laajuista aluetta iisalmelaisten vahingoksi. Maanmittari Petter Krook määrättiin suorittamaan katselmus Savon ja Pohjanmaan välisellä rajalla alueella, jolla sijaitsi kummankin osapuolen tiluksia. Katselmuskertomuksesta kävi ilmi, että toimitusmiehen lisäksi paikalle olivat ehtineet ainoastaan iisalmelaiset, vaikka heillä oli paljon pitempi matka katselmuspaikalle kuin Pyhäjoen miehillä. Katselmus aloitettiin Varpasuonniskasta, joka oli alueella kummankin osapuolen hyväksymä rajapaikka. Katselmus eteni Lampisuon rämeelle, jossa ei ollut kaadettuja kaskia. Seuraavaksi jatkettiin Lampisuon itärannalta itään päin samalla rämeellä olleelle lammelle ja todettiin pyhäjokelaisten kaataneen sinne yhden tynnyrin kylvön kasken. Siinä oli vuonna 1756 kasvanut 2 000 lyhdettä ruista. Tämän kasken vieressä oli ollut 5 kapanalan laajuinen kaski ja Lintumäellä vuonna 1755 10 kapanlan kaski, joka oli tuottanut 500 lyhdettä. Eteenpäin jatkettaessa löydettiin vielä seitsemän pyhäjokelaisten kaskipaikkaa. Oikeus totesi, että pohjalaiset olivat selvästi halunneet välttyä vastuusta ja velvoitti heidät saapumaan seuraaville käräjille vastaamaan syytteeseen. [KA Iisalmen käräjät 22.2.1758: 287v-294v.].