Henkilötietoja
2/3 veromarkan perintötalollinen Iisalmen Väisälänmäellä. Kihlakunnanoikeuden lautamies. Kuudennusmies Iisalmen seurakunnassa. Venäläismiehittäjien starosta isonvihan aikana. [KA Iisalmen käräjät 21.1.1723: 38-39.] Hemminki Väisänen halusi Iisalmen kesäkäräjillä 1745 lunastaa Lapvetelän Paavo Kataiselta takaisin kolmanneksen vesimyllystä, jonka hänen isänsä Risto Väisänen oli 7.7.1741 päivätyllä kauppakirjalla myynyt Kataiselle. Väisänen ilmoitti maksavansa osuudesta 20 tynnyriä viljaa ja 6 kuparitaalaria. Lautamies Heikki Ollikaisen todistuksen mukaan Risto Väisänen oli tehnyt kaupan vapaaehtoisesti ja saanut sovitun kauppasumman jo joitakin vuosia ennen kuin kauppakirja kirjoitettiin. Siksi oikeus ei voinut suostua Väisäsen pyyntöön. Talolliset Matti Kokkonen ja Sipi Nevalainen valittivat kesäkäräjillä 1746 lautamies Hemminki Väisäsestä, että tämä oli heidän kumppaninsa Risto Martikaisen luvalla kaatanut edellisenä ja kuluvana vuonna kasken heidän yhteismaalleen, minkä vuoksi he vaativat Väisäseltä ja Martikaiselta korvausta haitanteosta. Koska Väisänen ja Martikainen olivat saaneet tiedon asian käsittelystä näillä käräjillä vasta ensimmäisenä päivänä, ei oikeus voinut asiaa käsitellä. Martikaisen vaimo Rekina Parratar kertoi Kokkosen ja Nevalaisen varakkaina talollisina useana vuonna kaataneen yhteismaalle kaskia, ja kun Martikainen ei ollut kyennyt samaan, oli hänen ollut annettava vieraiden kaataa niitä korvausta vastaan. Rekina halusi pidettäväksi katselmuksen, jolla asia todistettaisiin. Kokkonen ja Nevalainen tyytyivät tähän ja oikeus määräsi tehtävään lautamiehet Heikki Ollikaisen ja Pekka Hiltusen. Lisäksi heidän tuli katsastaa se niitty, jolta Martikainen oli antanut seppä Martti Asikaisen korjata heinät. Heidän tulisi myös katsastaa molempien osapuolien itse tai muilla teettämät kasket sekä antaa lausuntonsa käräjillä, mikäli osapuolet eivät pääsisi sopuun. [KA Iisalmen käräjät 12.8.1745: 638-639; 19.8.1746: 957-959.] Heikki Jääskeläinen (VII:57) Väisälänmäeltä syytti syyskäräjillä 1747 naapuriaan Hemminki Väisästä siitä, että tämä oli tunkeutunut hänen yksityiselle Kitunpellolleen eikä ollut maksanut sovittua korvausta jakoveljilleen torpparinsa Hemminki Purasen viljelemästä pellosta. Jääskeläinen huomautti, että Väisälänmäen isännät olivat yhteisellä sopimuksella jakaneet kylän pellot. Väisänen kielsi tehneensä mitään sopimusta jakoveljiensä kanssa ja halusi omistuskatselmuksen pidettäväksi heidän välillään. Oikeus määräsi pidettäväksi katselmuksen, jossa oli selvitettävä osakkaiden riidanalaiset maakappaleet. Hemminki Väisänen valvoi vuoden 1749 talvikäräjillä vaimonsa Maria Roivattaren perintöä yhdessä tämän sisarien Tiinan, Sannan ja Liisan puolisoiden kanssa, ja vaati edesmenneen lankonsa, lukkari Niilo Roivaisen pojanpojalta Niilo Niilonpoika Roivaiselta perintöä. Vähän aikaa riideltyään osapuolet ilmoittivat sopineensa, että Niilo Roivainen maksaisi Marialle ja Tiinalle 12 kuparitaalaria kummallekin sekä Sannalle 6 kuparitaalaria. Liisan mies ei halunnut mitään, sillä hänen vaimonsa oli saanut enemmän myötäjäisiä kuin muut tyttäret. Kaikki osapuolet olivat tähän tyytyväisiä ja kantajat ilmoittivat, ettei heillä ollut tulevaisuudessa enää mitään vaatimuksia Niilolta. Hemminki Väisänen vaati samoilla vuoden 1749 talvikäräjillä yhdessä naapureittensa Heikki Jääskeläisen (VII:57) ja Hemminki Puurosen kanssa perintötalollinen Vilppu Ryynäseltä ja tämän jakoveljeltä Paavo Ryynäseltä Karvasalmelta takaisin heille vuoden 1664 maantarkastuksessa määrätyn 8 talvikuorman laajuisen osan Viitasalon niittysaaresta. Ryynäset sanoivat, että niitty oli aina ollut heidän käytössään, minkä he voisivat osoittaa maakirjaotteella, kunhan saisivat sen käsille seuraaviin käräjiin mennessä. Oikeus päätti lykätä asian käsittelyn seuraaville käräjille. [KA Iisalmen käräjät 11.11.1747: 517-518; 28.1.1749: 96-97, 98-98v.] Hemminki Väisänen järjesteli perintöään ja tilansa tulevaa omistusta Iisalmen käräjillä vuosina 1748-1749. Väisänen pyysi syyskäräjillä 1748 tuomiokirjaan merkittäväksi päätöksen, että hänen kuolemansa jälkeen vanhempi poika Paavo saisi lunastusta vastaan haltuunsa kaksi osaa hänen 2/3 veromarkan tilastaan Väisälänmäessä ja nuorempi poika Hemminki kolmannen osan. Kesäkäräjillä 1749 Hemminki-poika ilmoitti, että hän halusi heti saada haltuunsa sen torpan, jota seppä Martti Asikainen oli viljellyt Kitulanniemen metsämaalla ja Juhonpellon peltokappaleella, koska se oli paikka, jonka isä oli hänelle osoittanut. Hemminki ei katsonut voivansa asua enää veljensä kanssa samassa talossa, koska yhdessä siitä muodostui liian suuri talous ja hän saisi paremmin elantonsa omalla tilallaan. Hemminki Väisänen vanhempi ilmoitti, että antaessaan vuonna 1722 seppä Asikaiselle luvan rakentaa torpan hän oli sopinut, että Asikainen saisi pitää torpan Väisäsen elinajan. Tätä lupaustaan hän ei voinut rikkoa, sillä Asikainen oli ahkera ja oli pannut torpan pystytykseen paljon varoja sekä raivannut peltoalaa. Lautamiehet totesivat ettei Hemminki ollut oikeutettu perimään isäänsä tämän vielä eläessä eikä kiistämään isänsä oikeutta käyttää isännän valtaa, koska Väisänen vielä huolehti lastensa toimeentulosta. Paikalla ollut Asikainen vakuutti, että jos hän eläisi pitempään kuin Hemminki Väisänen, hän luovuttaisi torpan korvauksetta tämän perillisille, ja mikäli hän kuolisi ennen Väisästä, eivät hänen perillisensä olisi oikeutettuja torppaan. Oikeus totesi, että nuoren Hemmingin vaatimus oli lainvastainen, sillä hänen isänsä eli vielä, ja että hän oli käynyt isänsä valtaa vastaan, vaikka hänen olisi pitänyt osoittaa lapsen kuuliaisuutta ja olla isälleen palvelualtis. Siksi oikeus päätti hylätä anomuksen ja pitää vanhan sopimuksen voimassa. Hemminki Väisänen nuorempi ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan valitti talvikäräjillä 1752, ettei Martti Asikainen ollut maksanut torpastaan käräjäkappoja kahdeksaan vuoteen. Asikainen antoi periksi ja sopi Hemmingin kanssa luovuttavansa torpan tälle Mikkelinmessuun mennessä 180 kuparitaalarin korvausta vastaan. Tulevana kesänä Asikainen saisi pitää puolet torpan peltojen sadosta sekä 2 hernekapan ja 5 hamppukapan kylvöstä. [KA Iisalmen käräjät 25.8.1749: 606-607v; 30.1.1752: 46v-47v.] Syyskäräjillä 1753 lautamies ja kirkon kuudennusmies Hemminki Väisänen kertoi olevansa 70-vuotias ja olleensa lautamiehenä jo 23 vuotta eikä enää kykenevänsä suoriutumaan lautamiehen tehtävistä kuten lautamiehen tulee raihnaisuutensa tähden. Siksi hän anoi vapautusta toimesta. Koska tätä ei voitu kieltää, annettiin hänelle ero sillä mainelauseella, että hän oli aina hoitanut tehtäväänsä selvinpäin ja luotettavasti, kuten lautamiehen tulee. [KA Iisalmen käräjät 29.11.1753: ei sivunumeroa.].