Henkilötietoja
2/3 veromarkan perintötalollinen Iisalmen Väisälänmäellä vuodesta 1694. Kihlakunnanoikeuden lautamies. Risto Väisänen oli haastanut naapurinsa Pekka Kapasen Iisalmen kesäkäräjille 1695 vastaamaan omavaltaisuudesta. Väisänen kertoi, että kun hän oli väkineen ollut Honkaniemessä kuorimassa tervaspuita, oli Kapanen vienyt hänen kattilansa ja ruokatavaransa ja antanut ne takaisin vasta neljä viikkoa myöhemmin. Kapanen myönsi tämän, mutta sanoi tehneensä sen estääkseen Väisästä kuorimasta tervaspuita ennen kuin heidän välillään oli suoritettu metsämaiden jako. Oikeus tuomitsi Kapasen omavaltaisuudesta 40 markan sakkoon. Talvikäräjillä 1723 nuori renki Paavo Kuosmanen Karvasalmelta halusi saada haltuunsa esi-isilleen kuuluneen ja nyt Risto Väisäsen viljelemän 1 veromarkan perintötilan Väisälänmäellä. Tila oli joutunut vieraan käsiin Paavon vanhempien kuoltua suuressa köyhyydessä jo edellisellä Ruotsin valtakaudella (ennen isoavihaa). Väisänen kertoi oikeudelle, että kyseessä oli kruununtila, johon Pekka ja Paavo Ryynänen olivat saaneet immission vuonna 1709. Ryynäset olivat vuonna 1721 luovuttaneet tilan hallinnan 50 kuparitaalarilla Väisäselle, joka oli hankkinut siihen immission. Kuosmanen väitti itsepäisesti tilan olevan perintömaata, vaikka nimismies ja lautamiehet vakuuttivat sen olevan kruunun maata. Kuosmasen käskettiin hankkia seuraaville käräjille todistus tilan maanluonnosta, jos hän haluaisi jatkaa asian käsittelyä. [KA Iisalmen käräjät 3.7.1695: 149v; 21.1.1723: 26-27.] Iisalmen talvikäräjillä 1727 Risto Väisänen valitti, että hänen laukkunsa oli pari päivää aikaisemmin varastettu talollinen Hemminki Kääriäisen luona Paloisten kylässä. Väisänen kertoi olleensa keräämässä pitäjällä paloapurahoja Leppävirran pastoraatille. Hän oli jättänyt lukollisen laukkunsa Kääriäisen vaimolle Tiina Kaupittarelle. Laukussa olivat hänen eväänsä, kolme leipää, voiaski ja vähän paloviinaa sekä rahaa 11 kuparitaalaria 8 äyriä, joista osa kahtena 3 taalarin plootuna. Kaupitar oli vienyt laukun tupaan, jonka sai lukittua. Tupa oli ollut päivällä auki, mutta Kaupitar oli halunnut lukita sen yöksi ja lähettänyt noutamaan avainta sotilaaltaan Risto Kjällbergiltä. Tämä ei ollut lähettänyt avainta, sillä hänen mukaansa Kaupittarella oli arkun avain, jolla tuvankin sai lukittua. Kjällbergin avain lukitsi myös aitan, jossa hänen varusteitaan ja aseitaan säilytettiin. Aamulla Väisäsen laukku oli varastettu. Oikeudessa Kaupitar sanoi, että varkaus oli Kjällbergin syy, sillä hänen arkkunsa avain ei sopinut kyseisen tuvan sopivan lukkoon. Oikeus lähetti nimismiehen kokeilemaan Kaupittaren avainta ja tämä totesi, että se sopi sekä arkun että tuvan lukkoon. Oikeus tuomitsi Kauppitaren maksamaan vahingon Väisäselle. [KA Iisalmen käräjät 30.1.1727: 62-64.] Risto Väisänen toi talvikäräjille 1733 hänen ja vaimonsa Kaisa Pulkittaren 20.1.1733 allekirjoittaman testamentin oikeuden pöytäkirjaan merkittäväksi. Siinä Väisänen ilmoitti, että hänen oli vaimonsa kanssa muutettava korkeassa iässä Väisälänmäeltä vanhimman poikansa Hemmingin luota tämän kovuuden tähden toisen poikansa Riston luo Karvasalmelle, missä tämä Jumalaa rakastavana ja kuuliaisena lapsena elättäisi vanhempiaan heidän vanhuudessaan. Kun Jumala kutsuisi heidät luokseen, kohtelisi Risto heidän ruumiitaan kunnialla ja toimittaisi ne asiaankuuluvin menoin niiden lepopaikkaan ja antaisi haudata ne ruumissaarnan kera. Tästä syystä Väisänen määräsi testamentissaan Ristolle seuraavat tavarat: reunoilta kullattu hopeapikari, vanha 1 kannun vetoinen tinapullo, tinakannu, vanha ruokakaappi, kolmannella talvella oleva tammavarsa, kaksi lehmää, härkävasikka, viisi lammasta, aura, käsikivet, tahko rautakammella, pari padanhahloja, 3 tynnyriä ruista ja 2 tynnyriä kauraa. Samoilla käräjillä Risto Väisäsen tyttäret Kaisa ja Leena vaativat veljeltään Hemmingiltä heille kuuluvia maan tavan mukaisia myötäjäisiä. Risto Väisänen kertoi oikeudelle, että poikansa Hemmingin kovuuden vuoksi hän ei ollut voinut antaa tyttärilleen näiden avioituessa asiaankuuluvia myötäjäisiä. Oikeus määräsi Hemminki Väisäsen maksamaan sisarelleen Kaisalle lampaannahkaturkin, vaipan ja sääskiteltan sekä Leenalle samanlaisen teltan ja turkin. [KA Iisalmen käräjät 29.1.1733: 122-124; 29.1.1733: 142-143.] Hemminki Väisänen Väisälänmäeltä halusi kesäkäräjillä 1749 saada selvyyden noin vuonna 1741 kuolleen isänsä Risto Väisäsen jälkeensä jättämästä irtaimesta omaisuudesta Inkeri Martikattarelta, joka oli hänen vuosi aiemmin Karvasalmella kuolleen veljensä Riston leski. Martikatar esitti oikeudelle otteen Iisalmen käräjien pöytäkirjasta 19.1.1733, jonka mukaan hänen appensa oli jättänyt vähäisen omaisuutensa Ristolle. Omaisuus koostui pienestä kullatusta hopeapikarista, jonka arvo oli 30 kuparitaalaria, vanhasta 1 kannun vetoisesta tinapullosta, tinakannusta, ruokakaapista, kolmivuotiaasta tammavarsasta, 2 lehmästä, härkävasikasta, 5 lampaasta, aurasta, käsikivistä, tahkosta rautakampineen, 1 parista padanhahloja, 3 tynnyristä ruista ja 2 tynnyristä kauraa. Martikatar halusi pitää tämän omaisuuden, sillä hän oli hoitanut appeaan tämän pitkällisessä sairaudessa ja haudannut tämän kunniallisesti. Hautajaiskuluista hän esitti 47 taalarin 24 kupariäyrin laskun. Hän oli jo antanut Väisäselle auran ja ilmoitti antavansa tinapullonkin, jos tämä maksaisi ne 11 kuparitaalaria, jotka hän oli käyttänyt pullon korjaamiseen. Oikeus päätti, ettei Hemminki Väisäselle kuulu enempää isänsä Risto Väisäsen perinnöstä kuin mitä hän oli tähän mennessä saanut. [KA Iisalmen käräjät 26.8.1749: 615v-616v.].